• Lihan­syöjää saa huijata?

    Mielipide
    31.5.201702:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Ruokaväärennöksistä on puhuttu viime aikoina paljon. Hyvä, sillä se sataa suomalaisen tuotannon ja valvonnan laariin, ja kiitoksena tuottajille.

    Ehkä Juhana Vartiainenkin jossain vaiheessa tajuaa, että kannattaa tukea sitä, ettei lihaa jatketa vedellä, saati kurkumaa värjätä talomaalilla.

    Väärennöksiin reagoidaan vahvasti, mutta suhtautumisessa on mielestäni eräs epäkohta. Vaikuttaa siltä, että lihansyöjää saa huijata, mutta kasvissyöjää ei.

    Tällä viittaan paljastukseen Subway-konsernin kanafileestä jossa oli jopa puolet soijaa. Väärennöstä paheksuttiin, mutta menipä vähin uutisoinnein ja pienin paheksunnoin. Tuliko edes sanktioita?

    Kuvitellaanpa toisinpäin. Entäpä jos vaikkapa tofuun olisi sekoitettu lihajauhoa? Arvaan, että seuraisi järkyttävä meuhkaaminen, maailman­laajuiset miljardisakot ja toimikielto koko ketjulle. Samalla koko pika­ruokamaailma olisi ratsattu.

    Esimerkiksi pähkinöiden ja avokadon hintaa katsoen näinkin voisi olla kannattavaa tehdä, ja liekö tehdäänkin? Jos tulee paljastus näin, niin suuri älämölö on varma.

    Onko lihasta kasviksiin päin huijaaminen siis sallitumpaa kuin kasviksista lihaan? Onko valvontaviranomainen hiljennetty eläinaktivismin ja muiden uskontojen taholta ottamaan vakavasti kantaa kaikkien elintarvikehuijausten osalta vai salliiko se lihan korvaamisen kasviksin – vaikka huijauksin?

    Jaakko Karvonen

    MMM

    Joensuu

    Artikkelin aiheet
    ruokaväärennös
    lihansyöjä
    kasvissyöjä
    elintarvikevalvonta
    Subway
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa