• Vain yksi on alkiolainen

    Mielipide
    22.2.202101:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Riikka Slunga-Poutsalo väitti kolumnissaan (MT 15.2.) keskustan ja perussuomalaisten olevan läheistä sukua, peräti serkkuja. Asiahan ei ole ihan noin.

    Veikko Vennamon SMP:stä voi toki käyttääkin nimitystä serkku, ja olisikohan Timo Soinin aikaiset persut sitten pikkuserkkuja, mutta Halla-ahon ja kumppaneiden sukulaisuussuhde on sama kuin ulkomailta adoptoidulla, toki sukulaisia on, mutta ei minkäänlaista veri­sukulaisuutta.

    Nykyisellä perussuomalaisella puolueella ei ole mitään tekemistä alkiolaisuuden kanssa. Se edustaa eurooppalaista ja maailmanlaajuista populistista liikettä.

    Siinä Slunga-Poutsalo oli oikeassa, että keskustalla on kunniakas historia. Se jatkuu puolustaen edelleenkin vahvasti myös meitä maaseudun asukkaita.

    Perussuomalaisten maa­talouskannanotoista ei tule muuta mieleen kuin työmies Putkosen sanoma, tulee viljelijälle sato tai kato, aina yhteiskunta maksaa. Eipä kerro kovin suuresta viljelijöiden arvostuksesta.

    Nyt tulee kuitenkin kuntavaalit. Niissä ei ratkaista, mikä hallitus maatamme hallitsee, eikä maataloutemmekaan tulevaisuutta, vaan se, miten meidän jokaisen omaa kuntaa seuraavat neljä vuotta hallitaan, miten meidän lähipalvelumme turvataan.

    On osuvasti sanottu, äänestäkää sellaista, jolle olisitte valmis luovuttamaan kotinne avaimet.

    Lasse Siukkola

    Kouvola

    Artikkelin aiheet
    Keskusta
    Perussuomalaiset
    alkiolaisuus
    kuntavaalit
    maaseutu
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa