Olemmeko tulleet ajatelleeksi suuressa rakentamisen huumassamme, miten me viemme lapsiltamme muistot? Leikkipaikat toinen toisensa perään häviävät rakentamisen tieltä. Meille monille lapsuus ja muistot lapsuutemme leikkipaikoista ovat ensiarvoisen tärkeitä ja vievät meitä pitkälle aikuisuuteen. Sitä ei vain tulla ajatelleeksi.
Ihmisen pitäisi pysyä lapsuutensa maisemissa mahdollisimman pitkään, jotta lapsi voisi ammentaa muistoista voimia tulevaisuuteensa. Näin oli ennen, kun rakensimme talomme, niin siinä pysyimme. Sain itse viettää ihanan voimaannuttavan lapsuuden luonnon keskellä, leikkien metsissä ja kallioilla, jotka onneksi ovat säilyneet näihin päiviin asti. Muistot lapsuudesta eivät onneksi koskaan häviä.
Ikävä kyllä tänä päivänä emme enää ajattele lapsiamme, tuskin ajattelimme ennenkään, mutta lapsuutemme oli onnellisempi, kun saimme elää ympäristössä, joka ei koko ajan muuttunut.
Lapsemme voivat tänä päivänä huonosti, sen meistä jokainen tietää. Lapsuuden merkitystä ei monikaan tule pohtineeksi. Mitä lapselle merkitsee jatkuva ympäristön pirstaloituminen ja tärkeiden kaverisuhteiden katkeaminen?
Juoksemme niin rahan perässä, että unohdamme kokonaan lapsemme. Rakentamisen huuma vie lapsiltamme mahdollisuuden kiinnittyä turvalliseen ja tuttuun ympäristöön.
Elämme koronan jälkeistä aikaa, jonka pitäisi herättää meidät ajattelemaan, keitä me olemme ja miksi täällä olemme. Tiedätkö sinä?
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.