Suomen rehellisyys kohtaa viidakon lait – Silmät auki työmarkkinoilla

Toimittaja Paavo Teittisen Finlandia-palkittu teos Pitkä vuoro kertoo työperäisestä hyväksikäytöstä, ihmiskaupasta ja väärinkäytöksistä maahanmuuttajavaltaisilla aloilla, kuten siivous- ja ravintola-alalla. Kirjan luettuaan moni kyselee hämmästyneenä, miten tällainen voi olla mahdollista. Valitettavasti ilmiö toteutuu kaikissa massasiirtolaisuuden kohdemaissa. Erityisen raadollisena se näyttäytyy ehkä juuri Suomen kaltaisessa maassa, jossa rehellisyys, luottamus ja työmarkkinoiden toimivuus ovat olleet erityisen vahvoja.

Suomessa on ajateltu, että rikos ei kannata. Lupaprosessit ovat kunnossa ja niitä noudatetaan. Oikeusvaltio toimii – oikeutta saa köyhä ja rikas.

Mutta on myös yhteiskuntia, joissa valtiota ei koeta turvana vaan uhkana. Politiikka ja talous nojaavat henkilökohtaisiin verkostoihin, eivät oikeuksiin. Palvelut saadaan suhteilla, ei sääntökirjaa lukemalla. Korruptio ei ole poikkeus vaan järjestelmän voiteluaine. Monissa köyhissä maissa sääntöjen mekaaninen noudattaminen voi olla hengenvaarallista.

Globalisaatiossa tapahtuu väistämättä törmäyksiä. Kun massoittain ihmisiä tuodaan hyvin erilaisista kulttuurisista ja yhteiskunnallisista todellisuuksista Suomeen, ei kyse ole vain yksilöistä – heidän mukanaan tulee erilainen tapa rakentaa myös työelämää. Siinä ei ole totuttu TES-järjestelmään vaan ehkä kastijärjestelmään.

Jos tärkein tavoite on saada oma tai perheen oleskelulupa korkeamman elintason maahan, on valmis sietämään väärinkäytöksiä ja kurjuutta. Aivan toisin kuin kotimaan lait ja käytännöt tunteva suomalainen, joka ei moisella palkalla ja työehdoilla pikkusormeaan nostaisi.

Kun luottamuksen kulttuuriin tuodaan viidakon lait, käy usein niin, että luottamusta käytetään hyväksi. Rehellinen häviää. Sääntöjä rikkova menestyy. Vääryydellä hankitaan omaisuuksia ja orjuutetaan omia maanmiehiä.

Poliittisilta päätöksentekijöiltä vaaditaan toimia. Sellaisia toimia, että tätä ei tapahdu, että roistot saadaan kiinni ja tuomiolle, että Suomessa ei hyväksytä tällaista. Viranomaisten pitää toimia. Kaiken keskiössä on maahanmuuttopolitiikka, sen ympärillä työsuojelu, työlainsäädäntö, valvonta, kriminaalipolitiikka.

Mutta mikäli kansalainen pitää tärkeämpänä liian halpaa taksimatkaa ja kadunkulmassa olevaa liian halpaa etnistä ravintolaa kuin toimivia ja rehellisiä työmarkkinoita, integroitumista edistävää ja edellyttävää, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa ja tunnistettavaa suomalaista yhteiskuntaa, ei poliittista pohjaa muutokselle rakennu.

Vaikka avoin maailma tarjoaa paljon lisähaastetta, on tämä kotimaamme kuitenkin Suomi, ja me voimme edelleen pitkälti ihan itse päättää, millaisen me siitä haluamme, mitä siinä erityisesti suojella, mihin satsata, mitä muuttaa. Mutta silmät on ensin avattava.