• Talousasiantuntija: Verojen minimoinnin ei pidä olla maatilan tulossuunnittelun ykköstavoite

    Ne maatilat, jotka ovat varjelleet poistopohjaa sopivasti, kykenevät ostamaan peltoa tilaisuuden tullen paremmin kuin ne, joilla poistopohja on pieni velkamäärään nähden.
    Tilaajalle
    Samuli Juurakon mielestä verojen minimointi ei ole aina järkevää.
    Samuli Juurakon mielestä verojen minimointi ei ole aina järkevää. 
    Mielipide|Talous
    6.1.202404:00
    Yliö
    Samuli Juurakko

    Hetkeä ennen tilikauden päättymistä maatalouden tulokseen voi vaikuttaa esimerkiksi maksamalla laskuja ennen vuodenvaihdetta tai vastaavasti siirtämällä laskujen maksu vuodenvaihteen yli. Tilikauden päättymisen jälkeen verotettavaan tuloon voi vaikuttaa enää poistosuunnittelulla, tasausvarauksella, eläinmyyntien- ja hankintojen jaksotuksella sekä jakamalla verotettavaa tuloa puolisoiden kesken.

    Osa maatilayrittäjistä ajattelee varmasti, että verottaja nappaa kohtuuttoman suuren siivun maatilan tuloksesta. Osa taas ajattelee asiaa positiivisemmin: verottajan ”seulan” kautta rahaa on mahdollista saada itselle. Maatilan maksuvalmiudella saattaa hyvinkin olla oma vaikutuksensa siihen, miten yrittäjä suhtautuu verojen maksuun.

    Viivan alle jäänyt tulos ei kerro välttämättä mitään yrityksen maksuvalmiudesta. Tulossuunnittelulla voi silti pitkässä juoksussa olla suuri vaikutus tilan maksuvalmiuteen – sekä hyvässä että pahassa.

    Maatilan tulossuunnitteluun vaikuttaa olennaisesti yritysmuoto. Osakeyhtiöillä niin sanottujen hyllypoistojen tekeminen eli poistoeron muutoksen kerryttäminen voi olla perusteltua, koska inflaatio heikentää rahan arvoa ja tuloksesta maksetaan vuodesta toiseen suhteellisesti saman verran veroa.

    Tämän mahdollisuuden edessä olennaista on pohtia, voidaanko poistoeron myötä syntyneellä ”verovelalla” tehdä lyhyellä aikavälillä jotain järkevää ja tuottavaa. Maa­tiloilla, joiden tulos verotetaan ansiotulona progressiivisesti, pitää miettiä erityisen tarkkaan maksimaalisen poistotahdin tai tasausvarauksen käytön tuomia hyötyjä pitkällä aikavälillä.

    Seuraavat laskuesimerkit koskevat tilanteita, joissa yksityisen maataloudenharjoittajan tulos verotetaan kokonaan ansiotulona ja jolla ei ole tuloja muista tulolähteistä.

    Jos verotettava tulo on yrittäjävähennyksen jälkeen noin 50 000 euroa, maksaa maatilayrittäjä siitä veroja suurin piirtein 15 500 euroa eli noin 31 prosenttia. 40 000 euron ansiotuloista hän maksaa veroja puolestaan noin 10 500 euroa. 30 000 euron ansio­tuloista taas noin 6 500 euroa. Lukuja on esimerkin yksinkertaisuuden vuoksi pyöristetty.

    Jos lähdetään tämän esimerkin pienemmistä luvuista liikkeelle, kymppitonnin lisäansiot tuovat ensimmäisessä portaassa noin 4 000 euron ja toisessa portaassa noin 5 000 euron lisäverot. Progression vuoksi lisätulojen rajahyöty siis pienenee asteittain tulojen kasvaessa. Alenevasta rajahyödystä johtuen täysien poistojen tai paniikinomaisten tilinpäätösostojen tekemisen ei pitäisi olla ensimmäisenä mielessä, jos ennakkoveroja on maksettu tilikauden aikana liian vähän.

    Viivan alle jäänyt tulos ei kerro välttämättä mitään yrityksen maksuvalmiudesta.

    Liian usein tulee vastaan tilanteita, joissa maatilan verotettavaa tuloa painetaan tarpeettomasti alas. Maa­taloudenharjoittajaa saattaa houkuttaa tuntuva veronpalautus tai mätkyjen välttäminen. Tulossuunnittelusta pirullista tekee se, että sitä pitäisi tehdä riittävän pitkällä aikajänteellä. Siinä on otettava huomioon muun muassa tilan tulevien vuosien investoinnit, velkaantumisen kehitys sekä liiketoiminnan kannattavuuden kehitys.

    Hyvä nyrkkisääntö on pyrkiä mitoittamaan verotuspoistot lainojen lyhennysten suuruisiksi tai vähän pienemmäksi, jotta tulevaisuuteen jää pelivaraa. Tasausvarauksen avulla voidaan tasata vuosien välisiä tulohuippuja. Sillä voidaan myös lisätä oman pääoman ehtoista sijoitusta siten, että säästetyt verot käytetään investointien rahoittamiseen ja ne tuloutetaan poistopohjaan.

    Mahdollisuus ostaa peltoa saattaa tulla eteen yllättäen. Ne maatilat, jotka ovat varjelleet poistopohjaa sopivasti, kykenevät ostamaan peltoa tilaisuuden tullen paremmin kuin ne, joilla poistopohja on pieni velkamäärään nähden.

    Puhtaasti pankkilainalla rahoitettu peltokauppa kääntää lyhennysten ja poistojen keskinäisen suhteen helposti epäedulliseksi. Poistoja säästäneet tilat ovat vahvoilla myös silloin, kun maatilaa yhtiöitetään. Kulunut poistopohja ja iso velkataakka eivät tee hyvää avaavalle taseelle. Jos taseen vastattavaa puolella on velkaa, sille on hyvä olla myös vastaavaa puolella vastapari.

    Verojen minimoinnista ei kannata tehdä etenkään lyhyellä aikavälillä kovin keskeistä tavoitetta. Tärkeintä on hahmottaa kokonaisuus ja keskittyä siihen, että sekä yrittäjän että verottajan kirstuun ropisee tulevina vuosina tasaisesti rahaa.

    Samuli Juurakko

    talousasiantuntija

    Wikli Group

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa