• Tulevaisuuden Suomi kulkee uusiutuvalla dieselillä

    Mielipide
    30.9.201902:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Hallituksen kunniahimoiset ilmastotavoitteet vaativat radikaaleja muutoksia myös liikenteessä käytettävissä polttoaineissa. Liikenteen aiheuttamia päästöjä voidaan onneksi vähentää jo nykyisellä autokannalla.

    Yksi konkreettinen keino on kotimaisen, 100-prosenttisesti uusiutuvan biodieselin käytön lisääminen.

    Hallituksen tulisi kaikin mahdollisin keinoin taata, että biodieselin hinta saadaan laskettua samalle tasolle fossiilisen dieselin kanssa.

    Autoileville ihmisille hinta on keskeinen kriteeri polttoainetta valittaessa.

    Ympäristöystävälliseen autoiluun pitää olla varaa kaikilla, joten biodieselin käytöllä ei saa olla kustannusvaikutuksia kansalaisille ja kuljetusyrityksille.

    Tällä muutoksella ihmiset voisivat tehdä arjessaan ilmastotekoja ilman taloudellista tappiota.

    Nesteellä on maailmassa parhaat mahdollisuudet tuottaa Suomen oloihin sopivaa biodieseliä.

    Valtion tulee laskea biodieselin verotusta tai muulla tavoin ohjata biodieselin hinta kilpailukykyiseksi. Valtio omistaa lähes puolet Nesteestä, joten se voisi ehkä vaikuttaa Nesteen myymän biodieselin hintaan Suomessa.

    On tärkeää, että koko Suomessa on mahdollisuus ostaa biodieseliä.

    Tällä hetkellä todella harvat polttoaineenjakeluasemat myyvät biodieseliä.

    Samalla tavoin myös uusituvasta kotimaisesta energiasta tuotettu biokaasu tarjoisi jo edullisen hintansakin vuoksi valtavasti mahdollisuuksia, kunhan kaasua olisi saatavilla tankkiin kaikkialla Suomessa. Nyt näin ei ole.

    On aika tehdä fiksua ilmastopolitiikkaa ja annettava ihmisille mahdollisuus valita ilman hintalappua vihreämpi tulevaisuus.

    Ville Toivanen

    Joensuu

    Artikkelin aiheet
    uusiutuva diesel
    biodiesel
    ilmastopolitiikka
    liikenteen päästöt
    Neste
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja