• Miksi Suomen maatalous on suurin syyllinen?

    Mielipide
    18.7.201207:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Miksi aina yhä vaan Suomen maatalous on suurin syyllinen Itämeren rehevöitymiseen? Eikö meillä Suomessa ole sellaista auktoriteettia tutkijoiden joukossa, joka voisi kertoa totuuden siitä kuinka pieni prosentuaalinen osuus Suomen maataloudella on Itämeren saastumiseen?

    Viimeksi TV ykkösen Päivän kasvo -ohjelmassa tutkija Seppo Knuuttila väitti, että Suomen viljelyksiltä fosforivalumat ovat monin kerroin suuremmat mitä ovat ne Venäjän sikaloiden ja miljoonapäisten kanaloiden lantavarastoista Suomenlahteen valuvat fosforimäärät.

    Vielä voi kysyä, miksi Suomenlahti/Itämeri on saastunut Suomen peltojen fosforivalumien vuoksi, mutta Pohjanlahdesta ei kukaan sano, että sen vesi on saastunut. Laskeehan kaikki Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan suuret joet Pohjanlahteen ja kaikkien jokien valuma-alueet ovat suurten viljelysalueiden aluetta.

    No joku tietysti voi väittää, että Pohjanlahden vesi vaihtuu nopeammin. Näin varmaan onkin, mutta kaikkia syytöksiä Suomen maataloutta ajatellen tämä ei selitä.

    Tuntuu siltä, että tutkijat ovat edelleen suomettuneet, ja he eivät voi antaa suomalaisille totuutta ilmi. Tavalliset kansalaiset kyllä ovat varmoja siitä, että Suomen maatalouden syyttäminen on osittain politiikkaa, ja maataloutta ei saa tunnustaa välttämättömäksi siihen, että meillä on omasta takaa puhtaita elintarvikkeita. Miksi pitää olla näin?

    Silloin jos ja kun Suomesta maatalous ajetaan kokonaan alas, niin ehkä huomataan kuinka tärkeää on ollut se, että Suomessa on ollut tehokas maatalous. Silloin huomaaminen on ehkä jo myöhäistä. Kaikki elintarvikkeet on silloin tuotava meille tai sitten pitää lähteä – niiden jotka vielä täällä asuvat – ”ulos syömään”.

    Me jo ikäihmiset emme tätä näe, mutta lasten lapsemme voivat nähdä. Toivotaan, että olen väärässä.

    Artikkelin aiheet
    Suomen maatalous
    Itämeren rehevöityminen
    ympäristövaikutukset
    fosforivalumat
    Pohjanlahti
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa