• Suuret hankkeet nurin

    Mielipide
    12.12.201406:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Suomalaisen yhteiskunnan syöpä jyllää hankaloittaen ja aiheuttaen ylimääräisiä kustannuksia demokraattisesti eduskunnassa päätettyihin keskeisiin hankkeisiin.

    Tarvitsemme välttämättä valtiojohtoista asiantuntijoiden ja eduskunnan pitkän tähtäimen hankkeita koskien energian tuotantoa, suurien valtion yhtiöiden hankkeita, kaivannaisteollisuutta, metsien kasvun tehokasta käyttöä, valtavia turvevarojamme, vesivoimaa, pohjavesien käyttöä, suurien infrahankkeitten, teiden, rautateiden osalta.

    Näyttää vahvasti siltä, että maahamme on muodostunut hyvin vahva median avustama suojelukoalitio, joka vähät välittää aikaisemmin tehdyistä päätöksistä vaikka olisivat itse olleet niitä tekemässä.

    Esimerkkejä tästä valtavat mittasuhteet saavuttaneesta yli puoluerajojen toimivasta jarrumiehestä on viime aikoina alkanut tulla esille entistä enemmän.

    Pohjavesihankkeet ovat nurin, Talvivaara on kaadettu veronmaksajien syliin, Olkiluoto kolmonen ei valmistu koskaan, kivihiilen ja tuontisähkön osuus on kasvanut, vesivoimarakentaminen on jäissä, Pyhäjoen hanketta kammetaan nurin, luetteloa voisi jatkaa ihan liian pitkälle keskeisten hankkeitten osalta.

    Olisi loistavaa ja ihanaa, jos tuon negatiivisen ansioluettelon tuloksena olisi jotakin hyvää – toimeentuloa ja työpaikkoja.

    Mutta kun ei tahdo olla siellä tulopuolella mitään.

    Velkarahalla mennään, työttömyys lisääntyy. Missä ne risut ja männynkävyt ovat, joita tuossa autuudessa tilalle tarjotaan.

    Tarvitsemme ehdottomasti kovaa, pitkäjänteistä, johdonmukaista, sopimuksista kiinnipitävää, osaavaa johtamista. Löytyykö sitä äänikalastelun ja kaiken suojelevan ja sallivan huuhailun sijaan.

    Liminka

    Artikkelin aiheet
    suuret hankkeet
    energian tuotanto
    kaivannaisteollisuus
    vesivoima
    valtion johtaminen
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa