• Vanhuksille mahdollisuus itsenäiseen liikkumiseen

    Mielipide
    19.11.202101:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Suomi ikääntyy vauhdilla. Reilu viidennes suomalaisista on yli 65-vuotiaita ja väestöennusteiden mukaan vuonna 2030 tämä osuus on jo yli neljänneksen.

    Hyvinvointiyhteiskunnalla ei ole varaa hoitaa suurinta osaa vanhuksista hoivakodeissa inhimillisistä ja taloudellisista syistä. Tarvitsemme enemmän aktiivista keskustelua ja avauksia, miten edistää vanhusten terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä.

    Ikäinstituutin mukaan usealla 75-vuotiaalla ulkoilu vähenee toimintakyvyn heikentyessä, mutta ulkona liikkumisen tarve säilyy. Ulkoliikunta on olennaisen tärkeää, mutta julkinen keskustelu ei saisi lokeroitua vain tähän. Aktiivisessa elämässä vanhuus­iällä kyse on myös tunteesta ja mahdollisuudesta vaikuttaa omaan elämään.

    Arvoon nousevat mahdollisuus omaehtoiseen liikkumiseen arjessa ja sen avaamat ovet virikkeisiin, vaihteluun ja sosiaalisiin kohtaamisiin. Esimerkiksi ajokortittomille ikäihmisille liikkumisen mahdollisuudet ovat hyvin rajatut, koska kaikkialla ei ole säännöllistä joukkoliikennettä.

    Tärkeää onkin varmistaa vanhuksille monipuoliset mahdollisuudet omaehtoiseen liikkumiseen. Joukkoliikenteen kehittämisen lisäksi tarvitaan muita avauksia. Ruotsissa esimerkiksi kokeiltiin kevyiden sähköajoneuvojen hankinta­tukea, ja Norjassa rekisteröi­tävien sähköajoneuvojen alvittomuus kattaa esimerkiksi mopot. Näin edistetään siirtymää sähköajoneuvoihin sekä tehdään arjen liikkumista helpottavan kulkupelin hankinta helpommaksi ja houkuttelevammaksi.

    Aktiivinen liikkuminen on paras apu terveyden ylläpitämiseen. Liikkuva ikäihminen säästää todennäköisesti myös yhteiskunnan hoitokustannuksia, kun edesautetaan monipuolisia liikkumismahdollisuuksia palveluiden äärelle. Puhumattakaan tunteesta, joka syntyy mahdollisuudesta vaikuttaa omaan liikkumiseen ja toteuttaa elämää omin ehdoin.

    Miika Utoslahti

    toimitusjohtaja

    Skand

    Artikkelin aiheet
    vanhusten liikkuminen
    ikääntyminen
    hyvinvointi
    joukkoliikenne
    sähköajoneuvot
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa