• Yhteinen tilannekuva on ratkaisun avain

    Mielipide
    31.8.201802:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Kansanedustaja Anne Kalmari kirjoitti (24.8.), että kauppa käyttää hyväksi vahvaa neuvotteluasemaansa eikä ole kiinnostunut kotimaisesta ruuasta. Väite ei pidä paikkansa: S-ryhmän myymästä ruuasta 80 prosenttia on valmistettu Suomessa. Noudatamme toiminnassamme yhteisesti sovittuja hyviä kauppatapoja.

    Suomalaisten omistamana kaupparyhmänä meille on tärkeää, että kotimaisia elintarvikkeita on tarjolla myös jatkossa. Nyt esimerkiksi myymästämme tuoreesta lihasta yli 95 prosenttia on kotimaista, maidosta 100.

    S-ryhmä on sitoutunut elintarvikeketjun kauppatapalautakunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jos toiminnassamme olisi huomautettavaa, olemme välittömästi valmiit korjaamaan tilanteen. Määräävän markkina-aseman myötä olemme jatkuvasti kilpailuviranomaisen erityisen suurennuslasin alla.

    Teemme aktiivisesti toimenpiteitä kotimaisen ruokaketjun elinvoimaisuuden edistämiseksi. Konkreettisia tekoja löytyy esimerkiksi julkaisemastamme Ruokamanifestista. Osana sen toteutusta järjestimme elokuussa pienille ruokayrityksille suunnatun Suomalainen menestysresepti -innovaatiopajan, jota seuraa vielä avoin tuoteideakilpailu.

    Uskomme, että puhtaassa ja turvallisessa suomalaisessa ruuassa on paljon mahdollisuuksia.

    Lisäksi käynnistämme tällä viikolla kotimaisen ruuan markkinointikampanjan otsikolla ”Tunne se”. Haluamme tällä kampanjalla lisätä suomalaisen ruuan arvostusta. Kampanja heijastelee omistajiemme arvomaailmaa: kuluttajista valtaosa pitää kotimaista ruokaa suuressa arvossa ja tarkistaa tuotteen alkuperän ennen ostopäätöstä.

    Kuuntelemme mielellämme ehdotuksia siitä, millaista uutta yhteistyötä voisimme kuluttajaosuuskuntana tehdä maatalouden tilanteen parantamiseksi. Olisi kuitenkin tärkeää, että ensimmäiseksi muodostamme yhteisen tilannekuvan koko elintarvikeketjun toimintaympäristöstä ja haasteista. On tunnistettava ne paineet ja perussyyt, jotka haastavat alkutuotantoa, teollisuutta ja kauppaa. Ratkaisut löytyvät, kun nämä syyt on yhteisesti tunnistettu.

    Taavi Heikkilä

    Pääjohtaja

    SOK

    Artikkelin aiheet
    S-ryhmä
    kotimainen ruoka
    elintarvikeketju
    Ruokamanifesti
    Suomalainen menestysresepti
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa