• Maksaisin mausta, en kiloista

    Mielipide
    16.7.202102:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Suomalaisten tomaattien mauttomuus johtuu tuottajien mielestä siitä, että kauppa maksaa heille vain tuotetuista kiloista ei niiden mausta. Aika radikaali väite.

    Tosiasia on kuitenkin se, että en ole onnistunut ostamaan tänä vuonna mistään kaupasta maukkaita tomaatteja, en edes torikauppiailta. Omasta puolestani olen halukas maksamaan mausta, en kiloista.

    Tuttavani, joka näin kesäisin asuu Espanjassa, kertoi, että sikäläiset tomaatit ovat todella maukkaita. Toivonkin, että jokin kauppaketju aloittaa tomaattien tuonnin sieltä.

    Aikaisemmin perheemme söi kesäisin tomaatteja kilotolkulla. Nykyisin ostamme vain muutaman, lähinnä aterian koristeeksi. Uskon, että moni muukin ostaisi enemmän kotimaisia tomaatteja, jos ne olisivat maukkaita.

    Ralf Nordström

    Tammela

    En ole onnistunut ostamaan tänä vuonna mistään kaupasta maukkaita tomaatteja.

    Artikkelin aiheet
    tomaatit
    kotimainen ruoka
    elintarviketuotanto
    kuluttajahinta
    maku
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa