Supi mittaa länsinaapurin jahtitaidot

Etelä-Ruotsin rehevät lehtomaisemat ovat saaneet supikoirasta uuden asukin. Aiemmin supikoira jo kipitti Suomen Lapista Norjaan. Jäämeren rantojen lintukoloniat kutsuivat.

Ruotsalaiset eivät tiedä, mikä heitä odottaa. Vaeltavista supikoirista on ollut huhuja pidemmän aikaa, mutta nyt laji on maassa virallisesti. Supikoiria on tavattu eteläisessä Ruotsissa.

Tanskan suunnalta supikoirat lähestyvät myös. Mukana invaasiossa tulee kaikki, mitä kuvitella saattaa. Ruotsissahan on jo muun muassa ekinokokkia, eli sen levittäjiä on kohta runsaasti. Maassa pesivät linnut saavat aivan uuden haasteen.

Vajaa parikymmentä vuotta sitten Suomeen saapui kutsuttuna delegaatio osaavia ruotsalaismetsästäjiä. Oli sovittu viikonlopun ohjelmaksi supikoirien koulutusmetsästys.

Ruotsalaiskollegat halusivat tutustua supikoiran elintapoihin ja itse jahtiin. Oli helmikuu ja pakkasta parisenkymmentä astetta.

Tiedusteltuihin paikkoihin suunnattiin osaavien luolakoirien ja metsästäjien tukemana. Luolametsästys jatkui pimeään saakka, ja jahtiin mentiin heti auringon noustua. Iltapäivällä seurue kokoontui riistaparaatiin, jossa oli 21 supikoiraa ja yksi mäyrä.

Yksi ruotsalaisista oli kaivuuryhmässä lauantain jahdissa. Terrieri pesään ja tutkalla paikannettiin. Ruotsalaisvieras tiedusteli, ”mikä mahtaa olla tilanne”?

Iskimme rautakangen mäkeen pystyyn ja totesimme koulutusmetsästyksen alkavan nyt. Länsinaapuri tiedusteli etäisyyttä maan alla työskentelevään koiraan. Totesimme riistan ja koiran ottavan toisistaan mittaa vajaan neljän metrin syvyydessä.

Innokas supijahtiopiskelija otti terhakasti kangen käteensä, viritti koko vartensa iskuun ja iski kaikella voimallaan tutkan osoittaman paikkaan. Yhdessä totesimme noin kynnen kokoisen palan jäistä maata irronneeksi. Heja! Heja! enää olisi 387 cm kaivuuta jäljellä!

Koulutusmetsästys sujui kaiken kaikkiaan loistavasti ja oppia siirtyi Ruotsiin tulevia koitoksia varten. Kaivuuryhmän ruotsalaismetsästäjä antoi kaikkensa ja kaivoi suomalaisten tukemana itsensä läpi jäisen maan. Vieraslaji otettiin tyylillä talteen.

Pari viikkoa myöhemmin tapasin saman ruotsalaismetsästäjän maailmalla. Minut nähdessään hän tuli puolijuoksua eteeni, otti kahdella kädellä ja puristi kättäni: ”Tusen tack, että järjestitte sen supikoirien koulutusmetsästyksen. Ymmärrämme nyt todella, että emme halua supikoiraa Ruotsiin. Meistä ei kerta kaikkiaan ole siihen!”

Pian nähdään, onko.

Ruotsalaiset eivät tiedä, mikä heitä odottaa.