• EK trollaa jätelaista

    Mielipide
    22.11.201701:00
    Kolumni
    MT toimitus

    EK:n Hannu Rautiainen toteutti lehdessänne Lehdessänne (MT 3.11.) kotoperäistä jäte-­trollausta.

    Hän tekee jätelain noudattamisesta kilpailuongelman ja luo kielteistä kuvaa kuntien jätelaitoksista.

    Yrityssektorin antama virheellinen informaatio kunta­vastuullisesta jätehuolloista on jatkunut reilut 20 vuotta. Jäteasioiden historiaan, ympäristörikosten historiaan sekä jätelainsäädäntöön ja sen perusteisiin tutustumalla Rautiainenkin voisi todeta, että eduskunnalla on ollut täysi syy säätää jätehuollon vastuista.

    Yrityksetkin ovat viimekätisessä vastuussa jätteiden päätymisestä ympäristön ja terveyden kannalta turvalliseen käsittelyyn.

    Myös yritysvastuullisessa jäte­huollossa jätteentuottajan on varmistuttava asianmukaisesta käsittelystä, eikä tilata vain kuljetusyritystä noutamaan jätteet. Monelle yritykselle sokkona toimiminen olisi myös iso imagoriski.

    Pienten jätteentuottajien osalta, kuten koti­talouksien, vastuu on perustellusti säädetty kunnille.

    Vastuuseen kuuluu myös tarvittavan infra­struktuurin ylläpito ja kehittäminen.

    Kuntien jätelaitokset hoitavat tätä roolia esi­merkillisesti ja myös kunta­laisille edul­lisesti. Ne tarjoavat myös turvallisen ja edullisen, alueellista yrittäjyyttä tukevan infra­struktuurin yritystenkin jätteille.

    Ajankohtainen esimerkki kaupallisten jätehuolto­yritysten ”kierrätys­saavutuksista” saatiin, kun Kiina pisti rajat kiinni muun muassa jäte­muoville.

    Nyt on sitten varastot täynnä, kun tiedon ulottumattomissa oleva ”musta aukko” sulkeutui.

    Toivottavasti EK:ssa herätään trollausta synnyttävästä ideologisesta sokeudesta ja suunnataan yhteistyöhön jätettä tuottavien yritysten edun mukaisesti.

    Simo Isoaho

    Tampere

    Artikkelin aiheet
    Elinkeinoelämän keskusliitto
    jätelaki
    jätehuolto
    kuntien jätelaitokset
    ympäristöpolitiikka
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa