• Fortum kantaa vastuunsa konkreettisin teoin

    Mielipide
    11.10.201702:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Kansanedustaja Hanna Halmeenpää (vihr.) esitti kolumnissaan kysymyksiä Fortumille (MT 4.10.). Onkin tärkeää käydä avointa keskustelua Fortumin Uniper-kaupasta, joka on keskeinen osa yhtiön puhtaampaan energiatulevaisuuteen tähtäävän strategian kaksivaiheista toteutusta.

    Järjestely on keskeinen osa strategian toteutuksen ensimmäistä vaihetta, jossa investoimme eurooppalaiseen sähkön- ja lämmöntuotantoon. Järjestely täyttää asettamamme sijoituskriteerit: Uniper toimii Fortumin ydinosaamisalueella sähköntuotannossa, on maantieteellisesti lähellä kotimarkkinaamme ja tuottaa toiseen vaiheeseen hyödynnettävissä olevaa hyvää kassavirtaa.

    Toisessa vaiheessa panostamme entistä enemmän uusiutuvaan energiaan, uusiin kuluttajaratkaisuihin ja uusien energiaratkaisujen kehittämiseen. Ensimmäinen vaihe tarvitaan, jotta toinen vaihe on taloudellisesti mahdollinen, ja jotta Fortum voi jatkossakin olla hyvä osingonmaksaja osakkeenomistajilleen, joista Suomen valtion on suurin.

    Ilmastonmuutoksen torjuminen on toimintamme keskiössä. Sähköntuotannostamme Euroopassa peräti 96 prosenttia on hiilidioksidi­vapaata ja olemme yksi puhtaimmista energiayhtiöistä.

    Fortumin investoinnit uusiutuvaan energiaan, kiertotalouteen ja kestäviin kaupunkiratkaisuihin ovat noin neljä miljardia euroa vuosina 2012–2017. Vähennämme ympäristövaikutuksia muun muassa korvaamalla vanhentunutta kapasiteettia bio- ja jätepohjaisilla polttoaineilla tai tehokkaammalla teknologialla.

    Jo aiemmin olemme esimerkiksi Venäjällä pienentäneet sähköntuotannon hiilidioksidiominaispäästöjä 20 prosentilla vuodesta 2010. Espoossa olemme kasvattaneet uusiutuvien ja hukkalämmön osuuden kaukolämmön tuotannosta noin 30 prosenttiin.

    Meille tämä on myös mittava investointi päästöttömään vesivoimaan. Uniperin vesivoimakapasiteetti on 3,6 GW, joka on enemmän kuin koko Suomen vesivoimakapasiteetti.

    Fortum kantaa jatkossakin vastuunsa ilmastonmuutoksen torjumisesta konkreettisin teoin. Meidän tehtävänämme on vauhdittaa energiamuutosta ja toimia sen ajurina.

    Suunta on selvä, mutta muutos on tehtävä kestävästi vaiheittain. Tätä kaksivaiheinen strategiamme toteuttaa. Näin pääsemme askel askeleelta kohti puhtaampia ja älykkäämpiä energiaratkaisuja.

    Esa Hyvärinen

    johtaja, yhteiskuntasuhteet

    Fortum

    Artikkelin aiheet
    Fortum
    Uniper
    uusiutuva energia
    ilmastonmuutos
    energiaratkaisut
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja