• Pienellä panoksella paljon tulosta

    Mielipide
    1.9.201702:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Budjettiriihen lähestyessä julkisuudessa on käyty runsaasti keskustelua yritystuista ja niiden tehottomuudesta. Intressitahosta riippumatta yhteistä tuntuu olevan halu karsia tehottomia tukia ja säilyttää tuotannon uudistamiseen kannustavia tukia.

    Hankaluutta on aiheuttanut lähinnä sen nimeäminen, mitä nämä säilytettävät tuet täsmälleen olisivat. Ymmärrettävästi esillä ovat olleet summiltaan suuret tuet, ja maaseudun 70 miljoonan yritystuet on mainittu lähinnä sivulauseessa – hyvä niin.

    Tähän summaan kätkeytyvät myös Leader-yritystuet, jotka ovat suurelle yleisölle tuntemattomat. Näillä pääosin uudistuksiin ja investointeihin käytetyillä tuilla tuetaan maaseutualueiden mikroyrityksiä, joiden kannattavuus heijastuu suoraan paikallisille alueille.

    Leader-toimintatapa tarkoittaa maaseudun paikallista kehittämistä. Leader-ryhmä neuvoo ja opastaa jalostamaan ideat tuottavaksi toiminnaksi. Rahoitus koostuu EU:n, valtion ja kuntien varoista sekä aina myös yksityisestä panostuksesta.

    Jo pelkästään EU:n rahoitusosuus tekee tukien leikkaamisesta kannattamatonta. Mikäli Suomi omaehtoisesti leikkaisi maaseuturahasto-­ohjelmasta maksettavien yritystukien osuutta, vähentäisi se saman verran Suomeen palautuvan EU-rahoituksen määrää.

    Maaseudun yritystukien leikkaaminen vähentäisi siis suoraan EU:lle maksettujen verovarojen palautuvaa osuutta, eikä siten tuottaisi säästöä.

    Kun otetaan huomioon yritystukikeskustelussa esillä ollut toive tukien uudistavuudesta, Leader-yritystuet pärjäävät vertailussa hyvin. Leader-ryhmien kautta haetusta tuesta 79 prosenttia kohdennettiin yritystoiminnan käynnistämiseen.

    Yritystuilla on monipuolistettu liiketoimintaa, parannettu kustannustehokkuutta ja mikä tärkeintä, luotu uusia palveluita ja työpaikkoja. Tämä tarkoittaa sitä, että tuet ovat onnistuneet tehtävässään monipuolistaa maaseudun elinkeinorakennetta.

    Heli Walls

    Leader-asiamies

    Suomen Kylätoiminta ry

    erityisasiantuntija

    Maaseutupolitiikan neuvosto

    Artikkelin aiheet
    Leader-yritystuet
    yritystuet
    maaseudun kehittäminen
    EU-rahoitus
    budjettiriihi
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa