Ajokortti – elämän tärkein asia 16-vuotiaalle

"Pistäks äiti kymppitonnin mun autoon?" Tällaisia keskusteluja – summa tosin vaihtelee nettiautokauppojen tarjonnan perusteella – olen käynyt 16-vuotiaan lapseni kanssa pian vuoden päivät. Auto ja ajokortti. Tärkeämpiä asioita ei teini-ikäisen elämässä tunnu olevan. Olemassaolon suurin uhka on, että aikaistetun ajokortin hakemusta ei hyväksyttäisikään ja ajolupa karkaisi valovuoden (eli vuoden) päähän.

Osasin varautua loputtomaan autojankutukseen kokeneemman vanhemman varoituksesta. Kun mopo-mopo-mopo -vaihe alkoi, vuotta vanhemman lapsen äiti sanoi: odota vain. Kun mopokortti on taskussa, seuraavalla viikolla sama ruletti alkaa uudestaan, mutta asiasanaksi vaihtuu kevari. Niinhän siinä kävi, eikä kevarikortin jälkeen ole puhuttu muusta kuin autosta.

Itselleni olisi ajokortti ollut samanikäisenä hyvin tarpeellinen, kun koulu oli kaukana. Silti en sitä kaivannut, vaan ajoin melko tyytyväisenä ison tien varteen kesäkelillä polkupyörällä ja talvet potkukelkalla. Turvallistakin se oli. Kun hirvi tupsahti tielle, kelkkakuskille ei käynyt kuinkaan – jatkoimme molemmat omiin suuntiimme.

Ymmärrän silti ajokorttia kiihkeästi odottavien piinaa. Omassa ajokortissanikin myöntämispäivä on tarkalleen 18-vuotissyntymäpäiväni, ei yhtään myöhempi.

Aika täpinöissäni odotan myös lapseni ajokorttia. Opiskelijan oma auto ja ajokortti helpottaisivat huomattavasti koko perheen arkea ja jokailtaista, minuuttiaikataulutettua kuljetusrumbaa.

On hyvä, että nuorille myönnetään nyt tarveharkinnan perusteella ajokortteja jo 17-vuotiaana. Peruskoulun päättäneiden on päästävä kouluihin ja työharjoitteluihin, ja harvassa ovat ne paikkakunnat, joilla kulkemisen voi ratkaista julkisella liikenteellä.

Lue myös:

Ajokorttiuudistus pani uuden vaihteen päälle: Joka neljäs 17-vuotias suoritti ajokortin viime vuonna