• Paperin­tekijästä sellun­keittäjäksi

    Mielipide
    29.1.202001:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Lauantain Ykkösaamussa (TV1 25.1.) finanssikonserni Sammon ja UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos linjasi muun muassa Suomen metsäteollisuuden näkymiä.

    Korkean jalostusasteen paperinvalmistuksesta olemme asemoituneet sellunvalmistajaksi.

    Suurin osa tästä noin 1 000 euro/tonni markkina-arvoisesta tuotteesta toimitetaan lähempänä kulutusmarkkinoita oleville kartonkitehtaille. Paljon mainostettu biotuotteiden valmistus rajoittuu muutamiin kokeiluihin.

    Toistaiseksi merkittävimmät biotuotteet ovat biopolttoaineet ja muoveja korvaavat tuotteet.

    Wahlroos ennusti biotuotteille globaalia kysyntää, koska ne ovat korvaamassa öljypohjaisia ja luontoa saastuttavia tuotteita. Biotuotteiden kehittelyssä Suomi on kehityksen eturintamassa kiitos meidän pitkäkuituisen puuraaka-­aineemme.

    Wahlroos ennakoi kuitenkin niiden massavalmistuksen tapahtuvan muualla kuin Suomessa. Miksi näin? Olemmeko jälleen valmiita luopumaan yhdestä lupaavimmista tuotealoista ja niiden teknologisesta kehittelystä?

    Uudet puusta valmistettavat tuotteet ovat useinkin vaativan tuotekehittelyn tulos, jolloin se edellyttää niiden valmistuksen patentointia eli niin sanottujen immateriaalioikeuksien turvaamista. Myös niiden massatuotanto vaatii uusia investointeja, joihin suomalaisilla ei tunnu olevan valmiutta, vaikka niiden markkinahinta tulisi oleman jopa nelinkertainen nykyiseen sellunhintaan nähden.

    Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö tuotteiden valmistus Suomessa olisi kannattavaa. Euroopan sisämarkkinat ovat meidänkin kotimarkkinoita ja hyvin ajoitettu penetraatio globaalille markkinoille on jo nyt monen suomalaisen yrityksen arkipäivää.

    Biotuoteteollisuuden synergia syntyy useamman teollisuusalan yhteistyöstä. Näitä ovat metsäteollisuuden lisäksi kemianteollisuus, tekstiili- ja vaatetusteollisuus, elintarviketeollisuus ja kulutustuote­valmistus.

    Vain rajoja rikkomalla me voimme varmistaa tulevaisuuden työpaikkojen säilymisen Suomessa.

    Paavo Kajander

    Pori

    Artikkelin aiheet
    metsäteollisuus
    biotuotteet
    sellunvalmistus
    Suomi
    Björn Wahlroos
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa