• Energia­politiikasta puuttuu kunnian­himo

    Mielipide
    13.6.201602:00
    Kolumni
    Jorma Jokisalo

    Valitsin otsikon elinkeinoministeri Olli Rehnin vierailijakynätekstistä (MT 30.5.). Suomessa energiankulutus asukasta kohti on EU:n suurinta. Meillä on maakaasuverkostoa 1 287 kilometriä ja sen käyttö perustuu Venäjältä tulevaan kaasuun.

    LNG:n ja biokaasuverkoston täysipainoiseen käyttöön on vielä matkaa. Lisäksi se on kallista energiaa. Pelkästään putkiston kaasun korkeapaineisena pitäminen vaatii 20 kappaletta kolmen megawatin tuulimyllyn tehon nykyiselläänkin. Venäjä on energiantuontimaistamme kaikkein tärkein 61 prosentin osuudellaan. Maakaasua naapurimme on toimittanut häiriöttömästi jo vuodesta 1974.

    Nyt on monella kova hinku liittyä Natoon. Ehkä on syytä miettiä toinenkin kerta. Liittyminen arvatenkin johtaisi Venäjän vastatoimiin ja energian­saanti voisi loppua kokonaan. Siitä seuraisi vilu ja nälkä.

    Pyytäisin ministeri Rehniä vaikutusvallallaan puuttumaan enemmän öljyntuhlaukseen. Väittäisin, että ilman öljyä ei ole mitään nykyistä, ja öljystä on pian kova pula globaalisti. Kaikki uusiutuva energiakin on täysin sidoksissa öljyyn. Länsimaissa jokainen tuotettu ruokakilo kuluttaa 1–3 litraa öljyä, miettikää.

    Kukaan päättäjistämme ei korvaansa lotkauta massaturismiin, joka kuluttaa öljyä. Yksi Kaukoidän lomalento vastaa jopa 10 rekkakuormallisen ruokamäärän levittämistä taivaan tuuliin – ja lennolla on matkustajia vain noin 300. On edesvastuutonta sallia tällaista.

    Tiedossa pitäisi jo olla, miksi maailman taloustilanne on nykyinen. Se johtuu vuonna 2005 tapahtuneesta perinteisen öljyn tuotantohuipusta. Bioöljy, liuskeöljy ja öljyhiekka eivät saa talouksia enää nousuun, koska niiden energiasisältö on paljon pienempi perinteiseen öljyyn verrattuna.

    Maaseudun Tulevaisuus lehtenä onneksi käsittelee energiaan liittyviä juttuja usein. Lainaan 1.6. tohtori Anneli Paulin kirjoituksen hienoa lausetta: Ihmiskunta ei voi jatkaa samanlaista energian ja materiaalin kulutustahtia kuin tähän asti.

    Öljy on antanut meille helpomman elämän kuin entis­aikojen kuninkaille. Saa nähdä, milloin helppo aikakausi on ohi.

    Artikkelin aiheet
    energiapolitiikka
    öljynkulutus
    energiahuolto
    Suomi
    Olli Rehn
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa