Hiljainen jouluhyrinä

Tuttu hyrinä tietyssä vaiheessa jouluaattoa kuului lapsuuteni jouluun. Vieno kuorsaus hymyilytti makeisia mutustelevaa perhettä: Äiti oli uuvahtanut olohuoneen sohvalle avattujen lahjapakettien ja papereiden keskelle.

Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan, se ei kuulunut meidän jouluun. Äiti oli vain yksinkertaisesti lopen uupunut. Takana oli viikkojen puurtaminen, kun koti oli saatettu joulukuntoon viimeistä sopukkaa myöden. Kaikki komerot oli järjestetty, lattiat jynssätty ja vahattu ja koko huusholli viimeistelty jouluverhoin ja -koristuksin.

Minulle joulusiivous tuotti tuskaa. Joulunalusviikot vietin kaoottisessa komerossani, jossa siivous ei sanottavasti edennyt.

Lapsuuden joulujen täydelliseen mittaan pääseminen ei oikein onnistunut oman perheen saatuanikaan. Onneksi tajusin jossain vaiheessa luovuttaa. Ymmärsin, että omaan elämääni sopii paremmin joulupako mökille, missä ei ole siivottavia komeroita eikä kattolamppuja, joiden valossa näkisi pölyn määrän.

Tänä jouluna mieleeni palasivat yllättäen lapsuuden joulut, kun nuorempi poikani aloitti perheen joulusiivoukset. Tähän mennessä on suurin osa komeroista käyty läpi ja tätä kirjoittaessani hän luultavasti luuttuaa kotona lattioita.

Se ei voi olla kasvatuksen tulos. Sen täytyy olla geneettistä, yksi sukupolvi jäi vain väliin. Missähän vaiheessa aattoa hyrinä alkaa?