• Kotimaisuus merkitsee Keskolle

    Mielipide
    5.3.201516:03
    Kolumni
    MT toimitus

    Jarmo Karvonen kirjoitti mielipidesivulla (MT 2.3.), että olen huolissani elintarvikkeiden hinnoista ja kaupan kannattavuudesta.

    Olen toki jo virkani puolesta huolissani kyseisistä asioista, mutta olen erityisen huolissani myös kotimaisen maatalouden ja elintarviketeollisuuden tulevaisuudesta.

    Jos Suomen kaupoissa myydään ruokaa alle raaka-ainekustannusten, on täysin selvää, että tällainen toiminta syö olemassaolon edellytykset kotimaiselta alkutuotannolta ja valmistavalta teollisuudelta.

    Yhtälailla on selvää, että jos päättäjät tukevat erityisesti kansainvälisten ketjujen toimintaedellytyksiä Suomessa, myös suomalaisen maatalouden ja elintarviketeollisuuden toiminta kärsii.

    Kansainvälisten ketjujen tuotteista kun suomalaisia on vain pieni osa, kun taas kotimaisten kauppaketjujen valikoimasta noin 80 prosenttia on suomalaisia tuotteita.

    Olen siis huolissani Suomen tulevaisuudesta – ja mielestäni hyvästä syystä.

    Karvonen puuttui kirjoituksessaan myös kokonaan toiseen asiakokonaisuuteen, leikkuupuimureiden ja jarrunesteen hinnoitteluun.

    Konekesko on Claas-leikkuupuimurien maahantuoja ja myyjä neljässä maassa (Suomi ja Baltian maat), mikä mahdollistaa suuret ostovolyymit ja mahdollisimman hyvän kustannustehokkuuden.

    Toiminnan korkea laatu ja asiakaslisäarvo ovat Konekeskolle tärkeitä.

    Claas-puimurien valmistajan kanssa tekemiemme toiminta-analyysien mukaan Konekeskon toiminnan tehokkuus on hyvä ja myyntikatevaatimus on alhaisimpia Euroopassa.

    Konekaupassa hyvin yleisesti – ja niin myös leikkuupuimureissa – loppuhintaan vaikuttaa erittäin merkittävästi se, onko kysymyksessä vaihtokauppa vai suorakauppa ilman vaihtokonetta.

    Myös monet muut tekijät, kuten lisävarusteiden määrä, valmistusvuosi, päästömääräysluokka, toimituskulut, rengaskierrätysmaksu sekä se, milloin kauppa tehdään, vaikuttavat asiakkaan maksamaan todelliseen hintaan.

    Hintojen vertaaminen on yksi osa toimivaa markkinataloutta, kunhan vertaaminen tehdään perustuen oikeisiin tietoihin.

    Konekeskon omissa varaosapisteissä puolen litran jarrunestepullo maksaa 3,60 euroa. Konekeskon varaosapisteissä ei ole myynnissä jarrunestettä 70 euron litrahintaan.

    Kotimaisuuden puolesta ja siihen luottaen

    Mikko Helander

    pääjohtaja

    Kesko Oyj

    Artikkelin aiheet
    kotimaisuus
    Kesko
    maatalous
    elintarviketeollisuus
    konekauppa
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa