• Koska ministeri linjaa?

    Pekka Alarotu: "Pitää sanoa mitä tarkoittaa ja tarkoittaa mitä sanoo."
    Mielipide
    16.9.201711:00
    Kolumni
    Pekka Alarotu

    Gallupien mukaan vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto on Suomen seuraava valtiovarainministeri. Olisiko syytä vihdoin ruveta avaamaan talous­poliittisia linjanvetoja?

    Toistaiseksi Aalto on kertonut vain, että hänen puolueensa ei lähde Jussi Halla-ahon perus­suomalaisten kanssa samaan hallitukseen.

    Selvä kanta, mutta Juha Sipilän keskusta ja Petteri Orpon kokoomus toteuttivat sen osaltaan käytännössä jo kesäkuussa.

    Ensimmäisen edustajavuotensa Aalto esiintyi täysistunnoissa suuna ja päänä, kaikkien alojen asiantuntijana. Sitten hän häipyi normaaliin vihreään vaiteliaisuuteen.

    Puheenjohtaja Ville Niinistö sentään uhosi riittävän usein, että vihreiden hallitukseen tulon ehtona on kaikkien koulutusleikkausten peruminen. Sittemmin Niinistö on selittänyt, että hänellä on vain sellainen retoriikka.

    Antiikin klassisessa kolmiottelussa retoriikka edusti puhetaitoa. Nykyisin sitä kutsutaan valehteluksi.

    Kauas on tultu keskustapuolueen entisen puoluesihteerin Seppo Kääriäisen ohjeesta: Pitää sanoa mitä tarkoittaa ja tarkoittaa mitä sanoo.

    Hallitus tyrehdyttää tuulivoimaloiden veron­kiertoa. Tähän asti kiinteistöveroa on maksettu myllystä kerrallaan. Vastedes mitataan tuuli­puiston yhteisen syöttöjohdon suulta, jolloin kiinteistövero kaksinkertaistuu.

    Kyse on muutamasta miljoonasta, mutta Pohjan­lahden ja Perämeren kunnille sillä on merkitystä. Torniolainen Katri Kulmuni (kesk.) piti hyvänä, että kunnat saavat edes jotain kompensaatiota tuulipuistojen haitoista.

    Kaj Turunen (sin.) valitti, miten perustuslaki määrää maksamaan tuulivoiman tuottajille täysin tyhjästä satoja miljoonia vuodessa.

    Olli-Poika Parviainen (vihr.) suri, miten tuuli­voiman käy, kun yliantelias tuki joskus loppuu ja veroakin nostetaan.

    Artikkelin aiheet
    Touko Aalto
    Vihreät
    talouspolitiikka
    hallituksen muodostaminen
    Suomen politiikka
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa