• Vaihtoehtoja metsän käsittelylle

    Mielipide
    1.3.201701:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Melkein kaikki hakkuut toteutetaan Suomessa edelleen vallitsevan metsäideologian mukaisesti, alaharvennuksina ja avohakkuina. Pientä positiivista kehitystä on toki metsänhoidossa ilmennyt, esimerkiksi suositukset jättää riistatiheiköitä ja tehdä keinotekoisia kolopuita.

    Tämä ei riitä, vaan pitäisi siirtyä monitavoitteiseen, kestävään metsänhoitoon. Ennen metsälain muutosta siitä olisi joutunut linnaan, mutta nyt metsänomistaja voi vihdoinkin valita, miten metsäänsä hoitaa. Kanalintukannat ovat monin paikoin Suomessa kuihtuneet olemattomiin, koska nykymetsätalous tuhoaa niiltä suojapaikat ja syötävän.

    Jatkuvassa kasvatuksessa metsä säilyy koko ajan metsänä, jossa marja- ja sienimaat ovat pääosin tallella ja linnut ja riistaeläimet viihtyvät. Erityisen paha kanalinnuille on muotiin tullut ennakkoraivaus, jossa suojaava pusikko poistetaan kokonaan ennen leimikon hakkuuta.

    Jatkuvassa kasvatuksessa metsä säilyy koko ajan metsänä, jossa marja- ja sienimaat ovat pääosin tallella ja linnut ja riistaeläimet viihtyvät, eikä tarvitse kulkijan kompastella maanmuokkauksen jättämiin monttuihin. Ainoastaan hirvet hyötyvät avohakkuista, koska niille maistuvat istutustaimet.

    Marjastavien, sienestävien ja metsästävien metsänomistajien luulisi ainakin kiinnostuvan jatkuvan kasvatuksen menetelmästä metsissään.

    Metsänomistajia pelotellaan jatkuvaan kasvatukseen liittyvillä puustovaurioilla, mutta asiansa osaavat konemiehet pystyvät pitämään ne aisoissa.

    Metsänomistajien ei pidä sokeasti luottaa metsänhoitoyhdistyksien tai metsäfirmojen puheisiin, vaan tutustua erirakenteisen metsän kasvatukseen.

    Päinvastoin kuin väitetään, taloudellinenkin tulos on kilpailukykyinen, koska ei ole kalliita uudistuskuluja. Lisäksi tulevat mainitut luontoarvot, jotka eivät ole vähäisiä.

    Satu Pyörälä

    Joroinen

    Artikkelin aiheet
    metsänhoito
    jatkuva kasvatus
    avohakkuu
    metsälaki
    luontoarvot
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja