• Ruoka­pöydästä puuttui ymmärrys

    Mielipide
    17.4.201902:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Ensitiedot vuorineuvos Reijo Karhisen ideoimasta Ruokapöytä-foorumin kokouksesta viestivät ruuantuottajan kannalta synkkää sanomaa. Näyttää siltä, että suuri osa läsnä olleista ei ole lainkaan ymmärtänyt, mistä pohjimmiltaan on kysymys.

    Ruuan vientiä tarjotaan ratkaisuksi ja todetaan, että maatalouden kannattavuutta on parannettava elinkeino­vetoisesti ja markkinalähtöisesti, ei hallintojohtoisesti.

    Olen koettanut vääntää rauta­langasta, että maatalous ei voi sopeutua markkina­talouteen, koska tähän oleellisesti kuuluva ja hintoja korjaava pula on maailman­laajuisesti kokonaan eliminoitu ruuantuotannosta.

    Jostain syystä Ruoka­pöytään kootut ruuantuotannon parhaiksi arvioidut aivot tuntuvat tätä faktaa hylkivän.

    Jos foorumin linjalle kuitenkin lähdetään, voidaan esimerkiksi Puolustusvoimien kymmenen miljardin euron hävittäjähankinta ja puolentoista miljardin laivatilaukset hoitaa markkinalähtöisesti sisäisin siirroin. Eihän meillä Puolustusvoimia ole tositoimissa lainkaan tarvittu ainakaan seitsemäänkymmeneen vuoteen!

    Oletettua Venäjän uhkaa kauhistellaan ja ilmastonmuutoksen torjuntaan ollaan laittamassa energiaa ja voimavaroja. Venäjä ei kuitenkaan ole vuosikymmeniin ollut meille akuutti uhka, ja ilmaston muutoksesta on Suomelle lähivuosikymmenet etupäässä hyötyä.

    Kotimaisen ruuan loppuminen on sen sijaan nykymenolla todellisuutta ennen kuin arvataankaan. Tilanne on peruuttamaton.

    Ilman armeijan hankintoja on elämää, ilman ruokaa elämä loppuu.

    Jos ei yhteiskunta nyt osoita tarvittavaa johtajuutta ja laita ahnetta ja lyhytnäköistä kauppaa hallinnollisin toimin kuriin ruuantuotannon saalistushinnoittelussa, on Karhisen Ruokapöytä-foorumin nimestä syytä pudottaa sana ruoka pois.

    Ilkka PatokorpiYlöjärvi

    Artikkelin aiheet
    Ruokapöytä-foorumi
    maatalous
    ruuantuotanto
    markkinatalous
    ruokapolitiikka
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja