• Maaseudun otettava pakotteet käyttöön

    Mielipide
    19.9.201407:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Maalla oli ehkä ”laiskan” mielestä ahdistavaa, kun haikailu kaupunkiin sai tuulta purjeisiin joskus 1960-luvulla. Väki uskaltautui Mallorcalle ja muuallekin ulkomaille. Siellä pyörittiin hotellin, hiekkarannan ja kuppilan kolmiossa kevyesti lomaillen Keihäsmatkojen tarjouksilla.

    ”Alkomapitoholi” oli kotikylillä työnkin takia harvojen herkkua – ainakin arkisin, eikä aikaa joutavaan ollut.

    Samaan aikaan alkoi agrikulttuurin alasajo ja ruoka piti saada vähin töin kaupasta ja sen tuottajat ”säkättiin” pois tulopolitiikan pöydän jakajista. Alkoi tuottajahintojen lasku. Suureellisuuden buumi saatettiin valtaan karjaa ja karjakko-Annia ajattelematta.

    Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että reportterit radiossa kyselevät tuottajilta, millaisen tuloksen he saavat, ikään kuin kaupunkilaisten ruoka tulisi tietokoneelta tai harrastusten tuottamana.

    Kaupunkiasuminen on yhä luonnottomampaa. Laitamilla lisääntyy slummiutuminen ghettojen lisäksi sitä mukaa, kun väkimäärä kasvaa ja tiivistyy eikä liikkuminen kohta käy ilman turvamiehiä.

    Kaupunkihegemonia näkyy rakentamisessa, suuri osa elävästä ”landesta” on päällysteen peitossa, mutta atomi- ja tuulivoimalat työnnetään maaseudun haitaksi ikiajoiksi.

    Media paahtaa kevyttä pop- ja urheiluviihdettä ja väkivaltaa maaseudullekin, eivätkä toimittajat tunne perusinfraa saatikka ruokatuotantoa. Luontokin on pururatojen ja valkoposkihanhien värittämää.

    Missä on heinäseiväs, missä avo-oja, jonka kätkössä oli paras makunautinto, mesimarja? Missä pesii kottarainen ja laiduntaa tyytyväinen karja märehtien?

    Maaseudulta voimansa saavan politiikkaan haikailevan on uudistettava itsensä, saatettava veräjä paikoilleen eli oikaistava hyvinvointi ja saatettava luonnollisuus ja luonto arvoonsa.

    Maaseudun tulee ottaa pakotteet käyttöön, sen konsultti on ruoka.

    Artikkelin aiheet
    maaseutu
    kaupunki
    ruoka
    maatalous
    luonto
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa