• Fantastinen kuntauudistus

    Mielipide
    26.8.201107:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Maan hallitus kaavailee uudistusta, jossa kuntarakenne hallituksen sanojen mukaan siirretään hevosaikakaudelta nykyaikaan.

    Tämä iskulause sivuuttaa kuitenkin muutaman näkökulman: Hallituksen kaavailema nykyaikainen kuntakoko typistää paikallisen itsehallinnon valtion määrittelemien palveluiden organisoijaksi.

    Ylhäältä annettujen tehtävien päättämisen organisointi hoidettaisiin edelleen sääty-yhteiskunnan vastakkainasetteluun perustuvalla puoluepoliittisella järjestelmällä.

    Uudistuksen tavoitteena on talonpoikaisen kulttuurin mukainen omavaraisuus ja itsellisyys.

    Puhe kuntarakenteen uudistamisesta sivuuttaa velvoitteista aiheutuvien kustannusten ja rahoitusmahdollisuuksien epäsuhdan. Palikkaleikki ei tätä korjaa. Uudistunut rakenne kattaa silti kuntalaisen koko elämän kuin sosialistinen utopia.

    Uudistuksen ympäristönäkökulma pelkistyy intohimoon vähentää taajamien ulkopuolista pakollista autoilua.

    Koska yhteiskunnan kulutuskeskeisyys ei ole ongelma, ympäristönäkökulmassa korostuu kaupunkilaisen vihreän mielen suojelu.

    Uudistuksen onnistuessa on asukkaille tarjolla keskuskaupunkiorganisaation etuja palvelevia kaavoitusratkaisuja.

    Rakenneuudistus on tätä päivää siinä suhteessa, että monet sen perusteluista ovat samaa tasoa sosiaalisen median kolmenrivintörkyturpien kirjoitusten kanssa. Tämä rakenneuudistus on fantastinen. Mikko Rissanen

    Artikkelin aiheet
    kuntauudistus
    paikallishallinto
    hallitus
    ympäristönäkökulma
    sosiaalinen media
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa