• Kehitysapua entiseltä kehitysmaalta

    Mielipide
    13.11.201501:00
    Kolumni
    Risto Perttula

    Somaliasta kävi taas joku herrantapainen pyytämässä lisää kehitysapua. Paikan päällä Afrikassa olevat kehitys- ja lähetystyötä tekevät ovat aika kriittisiä.

    Vain pieni osa avusta menee oikeaan kohteeseen, pääosin johtajien taskuun. Metsiäkin on hakattu ilman uudistamista, käsi ojossa pyydetään apua lämpenemisen torjuntaan, mihin nekin varat menisivät?

    Vielä 150 vuotta sitten Suomi oli Euroopan köyhin maa. Kun suurten nälkävuosien jälkeen johtajamme pyysivät ulkomaista lainaa siemenviljan ostamiseen, heille naurettiin. Vain Rothschildin pankkihuone suostui antamaan lainaa.

    Iäkäs kainuulainen muisteli, kuinka rippikouluikäisenä kävi isänsä mukana metsätöissä kirveen ja pokasahan kanssa. Hiihtomatkaa työmaalle oli kymmenen kilometriä. Pakkas- ja lumirajaa ei tietenkään ollut.

    Kovalla työllä on maamme hyvinvointi luotu. Itsenäisyydessä on ehditty kokea kansalaissota, pulavuodet, sotavuodet ja -korvaukset.

    Kaipa katastrofiapua pitää antaa. Ilmastoasioista jokaisen maan pitäisi itse huolehtia.

    Artikkelin aiheet
    kehitysapu
    Suomi
    Somalia
    ilmastonmuutos
    historia
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa