Suomiko saastuttaa Itämeren?

Agronomi Jukka Tuori kirjoitti osuvasti (MT. 28.7.) Itämeren tilaa ja suojelua koskevasta uutisoinnista. Hänen mielestään suomalaisten tajuntaan on juurrutettu virheellinen kuva Itämeren sinileväkukintojen syistä ”puolitotuuksilla”.

Tuori tukeutui viiden vuoden takaisen Martti K. Lappalaisen väitöskirjan tuloksiin. Lappalaisen mukaan sinileväesiintymiä ylläpitää syvänteiden happikato, joka puolestaan johtuu Pohjanmereltä suuntautuvien suolavesipulssien romahtamisesta. Tuori oli kaivanut todisteeksi kirjallisia merkintöjä 1800-luvun lopulta. Niiden mukaan jo tuolloin ”leväkasvillisuus peitti koko Itämeren altaan ja värjäsi vedet oliivinvihreäksi”.

Lappalaisen tutkimus jäi aikoinaan mediassa vähälle huomiolle. Se poikkesi ajan hengestä.

Lisäisin Tuorin päätelmiin pari näkökohtaa. Ne ovat mielestäni jääneet vaille riittävää huomiota sekä tutkijoilta että medialta.

Tärkein syy vääriin päätelmiin fosforipäästöistä ja niiden seurauksista liittyy alueellisiin mittasuhteisiin. Suomalaisten itseruoskinta päästöjen aiheuttajana on vahvasti liioiteltua.

Itämeren sadealue on pinta-alaltaan moninkertainen Suomeen nähden. Se käsittää Ruotsin, pohjoisen Keski-Euroopan, Baltian ja vähintäänkin Suomen kokoisen palan Venäjää. Niinpä virtaumat Itämereen ovat nekin moninkertaiset määrältään ja laadultaan todennäköisesti paljon saastuneempia.

Itämeren sadealueen kokoa vielä monin verroin merkittävämpi tekijä päästöjen kannalta on sen vaikutuspiirissä oleva väestömäärä, noin 100 miljoonaa. Virtaumien määrän ja laadun summaaminen ja rinnastaminen pudottaa osuutemme leväkasvustojen lähteenä prosenttiluokkaan. Sille on kansan suussa valmis määritelmäkin: kuin itikan pissi Itämeressä.

Toinen olennainen ja julkisuudessa vähälle huomiolle tekijä Suomen rannikoiden leväkasvustoille on vallitsevalla tuulensuunnalla. Kesäkaudella vallitseva tuulensuunta on lounainen. Rikkinäinen rannikkomme kärjistää tuulen suunnan vaikutusta. Suomen eteläinen ja lounainen rannikko on ainutlaatuinen saaristojen meri, noin 40 000 saarta ja luotoa. Seuraukset voi kuvitella. Kun tuuli käy etelän ja lounaan suunnalta, saaristosta tulee tiheä sihti, mihin levälautat helposti juuttuvat.

Jokainen Savon sisävesien varrella asuva voi todeta saman ilmiön pienoiskoossa syyskesän levälauttojen liikkeistä: ne kertyvät lahden poukamiin, eritoten vallitsevan tuulen vastarannoille.

Totuuksia on tunnetusti moneen lähtöön. Aika pitkälle päästöpolemiikissa pääsee jo karttaa katselemalla ja tuulta haistelemalla.

Erkki Ryynänen

Maaninka