Paikallinen sopiminen on palkansaajille niin antelias, että työnantajia alkaa hirvittää

Työmarkkinoilla on siirrytty kuin varkain tilanteeseen, johon kukaan ei ole pyrkinyt.

Erityisesti työnantajien ajama paikallinen sopiminen on edennyt hitaasti, mutta varmasti. Samalla se on tuottanut palkansaajille niin hyviä korotuksia, ettei elinkeinoelämä ole niihin valmis.

Pisimmälle paikallinen sopiminen on viety metsäteollisuudessa, jossa yritykset itse vastaavat palkkaneuvotteluista. MT:n tietojen mukaan esimerkiksi Paperiliiton ja isojen metsäjättien sopimuksissa korotukset ovat olleet 8–10 prosentin välissä vuosille 2024–2026 (MT 22.1.).

Myös Teollisuusliitto on yltänyt sopimuksiin monien sahojen kanssa. Yleiseksi linjaksi niissä näyttää muotoutuvan 7 prosenttia kahdelle vuodelle, mutta parempiakin korotuksia on saatettu maksaa (MT 8.1.).

Olennaista paikallisessa sopimisessa on, että myös yritykset saavat mahdollisuuden käyttää työvoimaa tehokkaammin ja joustavammin. Kuinka ne siinä onnistuvat, näkyy vasta jonkin ajan kuluttua. Odotukset ovat kuitenkin suuret.

Samaan aikaan toisaalla tilanne on kiristynyt. Teollisuusliitto hakee nyt kahdelle seuraavalle vuodelle kymmenen prosentin korotusta perinteisin menoin.

Tarjolla on liittokohtainen sopimus, jossa joustoja työnantajalle on paikallisesti tehtyjä sopimisia vähemmän. Ei ihme, etteivät neuvottelut Teknologiateollisuuden kanssa etene.

Samaan aikaan meno työmarkkinoilla alkaa muistuttaa vanhoja tupo-aikoja, vaikka erityisesti Elinkeinoelämän keskusliitto sanoutui kymmenisen vuotta sitten tästä meiningistä vahvasti irti.

Palkansaajien suurin keskusjärjestö SAK koordinoi jäsenliittojensa neuvottelutavoitteita.

Myös EK tekee parhaansa mukaan työnantajapuolella samaa, vaikka paikallisia sopimuksia tehneet eivät ole sen jäseniä. Kuten tunnettua, metsäteollisuus irtautui dramaattisesti EK:sta aikanaan samassa työmarkkinamyllerryksessä.

On erittäin vaikea perustella, miksi työnantajien pitäisi maksaa liittokohtaisissa neuvotteluissa yhtä suuria korotuksia kuin paikallisissa sopimuksissa, koska niissä yritysten tarvitsema jousto jää vähäisemmäksi.

Tätä palkansaajat nyt kuitenkin tavoittelevat ja vauhdittavat vaatimuksiaan lakkoaseella.

Uusia avauksia tarvittaisiin. Ei olisi pahitteeksi, vaikka sekä EK että SAK valaisivat joukkoihinsa malttia.

Sotaa käyvässä Euroopassa ja Yhdysvaltain presidentinvaihdoksen kaaoksessa Suomen kilpailukyvystä kannattaisi yhteisvoimin pitää kiinni.

Yksi vaihtoehto olisi pyrkiä kahden vuoden sijaan kolmen vuoden sopimukseen, joka sisältäisi joustavia elementtejä maailman murroksen edessä.

Myös metsänomistajien ja maatilojen näkökulmasta meneillään oleva työmarkkinakierros on kiinnostava. Metsäteollisuuden jakovara kiinnostaa myös puun myyjiä.

Maanviljelijöiden näkökulmasta palkansaajien vaatimukset tuntuvat suurilta. Silti ne kannattaa rekisteröidä tarkasti.

Maanviljelijän elannon kehittyminen on aivan samanarvoista kuin kaikkien muidenkin.