Johtuen valon rajusti suuremmasta taajuudesta, langaton on siinä takaa-ajoasemassa jo ilman jaetun kaistan ongelmaa. Langattoman verkon "ilmatila" kun jaetaan aina kaikkien saman solun alueella olevien käyttäjien kesken.
Eli se satojen käyttäjien yhteys on kuin Mannerheimintie ruuhka-aikaan. Mitään takeita nopeudesta, tai yhteysviiveestä ei ole. Verkkoja kun ei koskaan mitoiteta takaamaan nopeutta suurelle käyttäjämäärälle. Nopeusvaihtelu kellonaikojen välillä voi olla hyvinkin rajua pienissä kunnissa.
Kaupunkien ulkopuolella pitkät tukiasemien väliset etäisyydet vielä pahentavat ongelmia: Korkeammilla taajuuksilla olisi enemmän kapasiteettia, mutta signaalin kantama ja esteiden sieto heikkenee hyvin nopeasti. Kun kaupunkilaiset tulevat kesälomille, nopeudet ovat monin paikoin vieläkin epävakaampia.
Modernit rakentamismääräyksetkin ovat vielä muuttamassa taloja sahkömagneettisiksi umpioiksi. Eli valokuidun mahdollistamiin nopeuksiin vastaaminen langattomasti tulee vain muuttumaan tulevaisuudessa entistä vaikeammaksi.
Itärajan läheisyydessä on vielä omat ongelmat taajuus- ja lähetystehorajoituksissa. Eikä taatusti tarvittaisi kovin kummoisia häirintälähettimiä rajan taakse, niin kaikki langattomat yhteydet lakkaavat toimimasta rajan läheisyydessä. Jo huoltovarmuudenkin nimissä pitäisi panostaa reilusti enemmän valokuituun.
Sähköverkkoon verrannollisen käyttöiän omaavan valokuidun rakentamisen päästöihin vetoaminen on täysin punavihervasemmiston ääriuskonnollisen maaseudun vastaisen propagandan tasoa.
Jos ympäristö on niin lähellä sydäntä, silloin pitäisi laittaa jatkuvasti ulkomaille lentelevät bensan tasoiselle haittaverolle, puhumattakaan länsimaisen kaupunkiyhteiskunnan kerskakulutuksesta!
Esa Tuunanen
Parikkala
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.