• Vedenotto ja maan­omistajan oikeudet

    Mielipide
    31.1.202001:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Kari Ranta nosti keskusteluun vedenottoon liittyvän epäsuhdan (MT 17.1.). Maanomistaja ei saa korvausta alueeltaan otetusta pohja­vedestä. Kuitenkin pohjaveden tuottaminen aiheuttaa maanomistajalle rajoitteita maansa käyttämiseen.

    Rannan mainitseman maa­lämpökaivon porauskiellon lisäksi merkittäviä haittoja aiheutuu esimerkiksi maa- ainesten oton estämi­sestä. Samoin kunnostusojittamiseen tulee rajoitteita pohjavesi­alueella.

    Helsingin Sanomat kertoi 26.1. Jyväskylän kaupungin valmistelemasta kaupasta, jossa iso osuus vesihuollosta siirtyisi yksityiseen omistukseen.

    Yhteiskunnan toteuttaman vedenoton korvauksetta voi vielä jotenkin yrittää ymmärtää, mutta se, että vedenotosta tulee yksityistä liiketoimintaa, koettelee kyllä pelkkää rasi­tetta nauttivan maanomistajan oikeustajua.

    Ei voi olla hyväksyttävää tehdä yksityistä liiketoimintaa toisen alueella ilman, että siitä alueen omistajan kanssa sovitaan.

    Juha Inkilä

    Joensuu

    Artikkelin aiheet
    vedenotto
    maanomistajan oikeudet
    pohjavesialue
    vesihuolto
    yksityistäminen
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja