Pitääkö suomalainen perheviljelmä pintansa?

Kilpajuoksu pelloilla

” Pienimuotoinen viljely on mahdollista. Suoramyynti voi onnistua ja tuoda viljelijälle toimeentulon. ”

Åbo Akademin maaseutututkimuksen professori Erland Eklund jaottelee maataloustuottajat kolmeen ryhmään.

Suurimmat tuotantoyksiköt lukeutuvat laajamittaiseen agrobisnekseen, jossa elintarvikkeita tuotetaan liikeyrityksessä, usein maailmanmarkkinoille.

Keskisuuria toimijoita ovat maatalousyritykset, joiden pyörittäminen edellyttää vierasta pääomaa ja ainakin osa-aikaista ulkopuolista työvoimaa.

Perinteinen perheviljelmä puolestaan edustaa talonpoikaismaataloutta, jossa työt tehdään oman perheen voimin ja viljelijä omistaa viljelysmaansa itse. Ruokaa tuotetaan sekä perheen omaan tarpeeseen että myyntiin.

Eklundin mukaan suomalainen maataloustuottaja sijoittuu keskimäärin johonkin talonpoikaismaatalouden ja yrittäjäsuuntauksen välille. Selvää kuitenkin on, että paineet yrityskeskeisyyteen ovat kovat.

”Maatalousyrittäminen samaistetaan yhä enemmän mihin tahansa muuhun yritystoimintaan. Koulutuksesta lähtien nuoria viljelijöitä kannustetaan bisnesmaatalouteen. Se merkitsee viljelijäväestön pienenemistä, joka puolestaan edellyttää monenlaisia uusia elinkeinoja maaseudulle.”

Tehokas tuotanto on myös kotimaisen elintarviketeollisuuden kannalta toivottavaa: se turvaa raaka-aineen saannin.

Eklund ei kuitenkaan ole valmis kuoppaamaan talonpoikaismaataloutta. Myös ainakin osassa viljelijäkuntaa elää hyvin voimakkaana ajatus siitä, että maanviljelyksen pitäisi säilyä perheviljelmillä.

”Esimerkiksi lammastalouden elpyminen on yksi merkki siitä, että pienimuotoinen viljely on mahdollista. Suoramyynti voi onnistua ja tuoda viljelijälle toimeentulon.”

Agrobisneksen luultiin 1900-luvulla näivettyvän, mutta toisin kävi. Suuryritykset ovat ottaneet tukevan jalansijan maailman elintarvikemarkkinoilta.

Suomalaiseen maatalouteen maailmanlaajuiset kehitystrendit vaikuttavat Euroopan unionin kautta.

”EU:n maatalouspolitiikan strategia on ollut kaksiteräinen. Toisaalta tiloja pitää laajentaa ja tuotantoa tehostaa, toisaalta halutaan edistää suoria linkkejä tuottajien ja kuluttajien välillä ja pitää maaseutu elinvoimaisena.”

Yksi suuri kysymysmerkki on luomutuotanto, joka voisi olla jonkinlainen turvasatama talonpoikaiselle maataloudelle. Luomu ei ole Suomessa oikein lyönyt läpi.

”Suomalaiset kuluttajat arvostavat enemmän kotimaisuutta kuin luomua”, Eklund arvelee.

”Jos luomun kasvuun halutaan satsata, sen on oltava muutakin kuin yksinäisen puoliammattilaisen maanviljelijän vaimon harrastus.”