• Harva huomasi, että Välimerellä hukkui yli 500 ihmistä

    Kreikan rannikkovartiosto ja Frontex tiesivät puoli vuorokautta laivan vaikeuksista. Ne eivät auttaneet ja laiva kaatui.
    Kreikan rannikkovartiosto kuvasi ihmisiä täynnä olevan Adrianan merellä.
    Kreikan rannikkovartiosto kuvasi ihmisiä täynnä olevan Adrianan merellä.  Kuva: AP / Lehtikuva
    Mielipide|Ulkomaat
    28.7.202309:00
    Kolumni
    Aimo Vainio

    Euroopan rajojen turvallisuudesta vastaava viranomainen Frontex on varmasti tyytyväinen kesän uutistarjontaan. Otsikot sodasta, nälänhädästä ja raastavasta helteestä jättävät alleen uutiset sen toiminnasta EU:n rajoilla ja Välimerellä.

    Frontexia on syytetty jo pitkään välinpitämättömyydestä pakolaisia pullollaan olevia Eurooppaan pyrkiviä laivoja kohtaan Välimerellä. Kesäkuun 14. päivä tapahtui kuitenkin onnettomuus, jota Frontex ei enää pääse karkuun. EU:n oikeusasiamies Emily O´Reilly käynnisti keskiviikkona tutkimuksen Frontexin toimista onnettomuuspäivänä.

    Adriana-niminen kalastusalus oli lähtenyt Tobrukista Libyasta ja suuntasi Italiaan. Kreikan lähellä moottori hajosi ja alus alkoi ajelehtia. Pieneen alukseen oli tupattu satoja ihmisiä, ja se kaatui. 104 pelastettiin vedestä, yli 500 hukkui.

    Varsinainen vastuu auttaa hädässä olevia laivoja on valtioilla, Adrianan tapauksessa Kreikalla. Laivan kaatumisen syy ei ole tiedossa, mutta paikalla oli Kreikan rannikkovartioston alus. Sen tilannetta tallentavat kamerat oli suljettu. Frontex oli tarjonnut apua, mutta Kreikka ei ilmeisesti halunnut sitä.

    Frontex on kuitenkin velvollinen auttamaan pelastustöissä. O’Reilly tutkii nyt, olisiko Frontexin pitänyt auttaa joka tapauksessa. Kalustoa auttaa Adrianaa on runsain mitoin ja tietokin aluksen tilanteesta oli tunteja ennen onnettomuutta. Frontexin lentokone lensi Adrianen yli noin 12 tuntia ennen onnettomuutta.

    Uutisia siitä, että kovin innokkaasti Frontex ei ole pakolaisveneitä Välimerellä auttanut, on ollut aiemminkin. Esimerkiksi helmikuussa Etelä-Italian rannikolla onnettomuudessa hukkui 64 ihmistä, joista kahdeksan oli lasta. Tammikuussa upposi laiva lähellä Tunisian rannikkoa. Viisi hukkui, kymmenen katosi.

    Kuvio Välimerellä on raaka. New York Timesin mukaan jokainen Adrianella oli maksanut matkasta 4 000 dollaria. Koko ihmislastin arvo oli 3,5 miljoonaa dollaria. Laivojen auttaminen ja ihmisten pelastaminen hyödyttää matkoja järjestäviä rikollisia.

    O´Reilly otti kaikki kolme tapausta tutkintaan. Hän odottaa Frontexilta vastauksia syyskuun loppuun mennessä.

    Minusta on ihan hyvä, että joku tutkii, onko ok, että EU:n viranomainen seuraa tumput suorina kun satoja ihmisiä hukkuu. Frontex ei tehnyt mitään, vaikka tiesi Adrianan ruumaassa olevan loukussa pieniä lapsia. Lapset hukkuivat.

    Kiinnostaa kovasti myös, onko EU:n rajoilla todella niin kylmä viranomainen, oli se sitten Kreikan rannikkovartiosto tai Frontex, että ihmiset olisi voitu pelastaa, mutta heidän päätettiin antaa hukkua.

    Ehkä tapaus saa myös hieman lisää huomiota ja kiinnittää katseita siihen, miten ihmisparkoja EU:n rajoilla kohdellaan. Vaikeat tilanteet EU:n ulkorajoilla tuskin vähenevät tulevaisuudessa.

    Kirjoittaja on MT:n uutispäällikkö.

    Lisää aiheesta
    • Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen.

      Liettua julisti hätätilan siirtolaisten suuren määrän vuoksi

    • Haaviston mukaan EU:lla on rajalliset resurssit vaikuttaa tilanteeseen Valko-Venäjän ja EU-maiden rajoilla. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

      Valko-Venäjän masinoimat pakolaiset aiheuttavat painetta nyt myös Latvian ja Puolan rajoilla – ulkoministeri Haavisto näkee tilanteen "äärimmäisen huolestuttavana"

    • Pelastusvene kuljettaa afganistanilaisia Kreikan Lesboksen saarelle. Taustalla tilannetta seuraa Frontexin yhteysvene. LEHTIKUVA / AFP

      EU:n rajaviranomainen Frontex aloittaa rajaturvallisuusoperaation Kreikassa – suomalaiset rajavartijat paikalle aikaisintaan loppuviikosta

    Artikkelin aiheet
    Frontex
    Välimeri
    pakolaiskriisi
    laivaturma
    Euroopan unioni
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja