• Luvitus saatava kuntoon investointien turvaamiseksi, ilman niitä Suomi näivettyy

    Luvituksen sujuvuus voi ratkaista Suomen investointien tulevaisuuden. Hallitus aikoo edistää asiaa aluehallintouudistuksella, kirjoittaa minsteri Kai Mykkänen (kok.).
    Tilaajalle
    Mielipide|Rakentaminen
    28.2.202407:05
    Kolumni
    Kai Mykkänen

    Ilman investointeja Suomi näivettyy. Luvitus on usein turhan raskasta maatiloilla, kuten myös maakuntien teollisuudessa. Investointien onnistuminen on keskeistä maakuntien elinvoimalle ja myös tärkein tapa vähentää päästöjä.

    Menossa olevassa murroksessa erityisesti vientiteollisuus pärjää siellä, missä se pystyy siirtymään fossiilitaloudesta puhtaisiin menetelmiin. Esimerkiksi Raahen terästehtaan päästöt vastaavat lähes Suomen henkilöautojen päästöjä ja terästehtaan päästöt voidaan lopettaa investoimalla.

    Jos kisa ratkaistaan lahjashekeillä, niin me häviämme. Viime kesänä esimerkiksi Saksa myönsi 2 miljardin euron tuen yhdelle investoinnille hiilivapaaseen terästuotantoon.

    Olemmeko ulkona? Emme välttämättä. Tehdas ei pärjää huonossa paikassa, vaikka se nousisi valtion rahalla. Sehän nähtiin Neuvostoliitossakin. Suomella on insinööriosaamisen rinnalla kolme mahdollista ässää: sähkö, energiaverkko ja sujuva luvitus.

    Sähkön saatavuus ja hinta on Suomessa parempi kuin Keski-Euroopassa. Saksa sulki ydinvoimalansa. Me avasimme uuden, Euroopan suurimman reaktorin, ja teemme töitä erityisesti säävarman sähköntuotannon lisäämiseksi. Sähkön siirtoverkkomme on vahvempi kuin jo Ruotsissa, jossa maa jakautuu neljään hinta-alueeseen.

    Sujuva luvitus voi olla kolmas ässämme, jos vielä petraamme. Aika on rahaa. Maatilalle tai yrittäjälle raskas luvitus ja parin vuoden odottelu voi jo painaa kohtuuttomasti.

    Suurissa investoinneissa kysymys voi olla siitä, saadaanko kuokka maahan 5–10 vuodessa vai parissa vuodessa.

    Ja onko lupaharkinta johdonmukaista ja säännöt niin selvät, että viranomaisen päätös pitää tuomioistuimessa. Nämä voivat ratkaista, tuleeko investointi Suomeen vai ei.

    Siksi luvituksen sujuvuus on kärkihanke hallituksen ilmasto-, energia- ja teollisuuspolitiikassa. Nykyisin lupia käsitellään kymmenissä itsenäisissä virastoissa, joista suurin osa on aluehallintovirastoja ja ely-keskuksia.

    Yhdistämme ne lupa- ja valvontavirastoksi, jolla on toimipisteitä ympäri Suomen, mutta parasta osaamista käytetään aina siellä missä tarvitaan. Jatkossa YVA-menettely, ympäristölupa ja vesilupa voitaisiin käsitellä paremmin rinnakkain.

    Voisi syntyä yksi valituskelpoinen lupa peräkkäisten valituskierrosten sijaan. Investoinnilla olisi yksi asiakasvastuuhenkilö ja yksi luukku luvitukseen. Viranomaisten keskinäiset valitukset tuomioistuimiin vähenisivät.

    Tarkoitus on sujuvoittaa myös luvituksen ehtoja ohjaavia lakeja.

    Esimerkiksi vesiasioissa pyrimme vähentämään lupien kaatumista tuomioistuimessa ja mahdollistamaan päästöjä kompensoivien parannustoimien huomioimisen lupapäätöksissä.

    Kehitämme ennakkoluvituksen mahdollisuuksia kuntien teollisuuspuistoissa siten, että itse investoinnin luvitus olisi yrittäjälle erityisen selkeä ja nopea.

    Kolumnin kirjoittaja on ilmasto- ja ympäristöministeri (kok.).
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein