• Maaseudun talous on murroksessa – nyt kysytään kykyä uudistua

    Hieman yllättäen esimerkiksi työllisyydessä maaseudun ja kaupunkien väliset erot ovat kaventuneet viime vuosikymmeninä, kirjoittaa Pekka Kinnunen kolumnissaan.
    Monilla maaseutualueilla työpaikkojen kasvu on jäänyt pitkälti sosiaali- ja terveyspalvelujen varaan väestön ikääntyessä, kirjoittaa Pekka Kinnunen. Kuvituskuva.
    Monilla maaseutualueilla työpaikkojen kasvu on jäänyt pitkälti sosiaali- ja terveyspalvelujen varaan väestön ikääntyessä, kirjoittaa Pekka Kinnunen. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Mielipide|Yhteiskunta
    27.5.202614:54
    Kolumni
    Pekka Kinnunen

    Maaseutu nähdään usein pelkkänä alkutuotannon kehtona, metsänä ja peltoina, joita ympäröivät pienet kylät ja pitkät välimatkat. Taloudellisen elinvoiman näkökulmasta kuva on kuitenkin paljon moninaisempi. PTT:n tuore maaseudun taloudellista elinvoimaa tarkastellut julkaisu kertoo alueellisesta rakennemuutoksesta, joka etenee hitaasti mutta väistämättömästi.

    Maaseudulla työikäisen väestön väheneminen heijastuu esimerkiksi palveluiden kysyntään ja taloudellisiin mahdollisuuksiin. Tosin hieman yllättäen esimerkiksi työllisyydessä maaseudun ja kaupunkien väliset erot ovat kaventuneet viime vuosikymmeninä. Syy tosin on karu: työikäinen väestö vanhenee ja poistuu työmarkkinoilta nopeammin kuin työpaikkoja katoaa.

    Väestön muutosten lisäksi taloudellisen elinvoiman uhkia ovat muun muassa kapeneva toimialarakenne ja yhä suurempi riippuvuus yksittäisistä työnantajista. Finanssikriisin jälkeen työpaikkojen määrä maaseudun suurimmassa työllistäjässä, teollisuudessa, on vähentynyt voimakkaasti, eikä korvaavia kasvualoja ole syntynyt riittävästi tilalle. Valtion työpaikat jatkavat vähenemistä maaseutualueilla. Monilla maaseutualueilla työpaikkojen kasvu onkin jäänyt pitkälti sosiaali- ja terveyspalvelujen varaan väestön ikääntyessä.

    Yhtä tärkeää kuin itse investoinnit on kuitenkin se, pystytäänkö niiden ympärille synnyttämään uusia paikallisia yrityksiä, osaamista ja pysyviä työpaikkoja.

    Mistä sitten saataisiin kasvua maaseudulle? Monilla maaseutualueilla suunnitellaan puhtaaseen siirtymään liittyviä investointeja energiaan, teollisuuteen ja luonnonvaroihin. Yhtä tärkeää kuin itse investoinnit on kuitenkin se, pystytäänkö niiden ympärille synnyttämään uusia paikallisia yrityksiä, osaamista ja pysyviä työpaikkoja. Paljon epävarmuutta kohdistuu maaseutualueiden rahoitukseen EU:n tulevan rahoituskehyksen muutosten myötä.

    Ehkä hieman kliseisesti voisi todeta, että nyt tarvitaan rohkeutta tehdä ja ajatella uudella tavalla, sitä kuuluisaa ”hyvää pöhinää”. Koulutus, osaavan työvoiman saatavuus ja yritysrahoitus ovat hankalia kysymyksiä, joihin täytyy löytyä ratkaisuja. Riskinä on, että maaseudulle investoimisen kynnys kasvaa juuri siellä, missä tuotannollisia investointeja tarvittaisiin eniten. Jos yritykset eivät saa rahoitusta, työvoimaa tai jatkajia, hyvätkin mahdollisuudet voivat jäädä hyödyntämättä.

    Kaupunkien ja maaseudun välinen vuorovaikutus ei ole kadonnut minnekään. Meidän pitää kuitenkin yhä useammin pohtia, millaiseksi maaseudun rooli suomalaisessa taloudessa tulevina vuosina muodostuu. Elinvoiman kannalta ratkaisevaa taitaakin olla kyky uudistua muuttuvassa Suomessa.

    Kolumnin kirjoittaja on PTT:n maatalousekonomisti.
    Artikkelin aiheet
    maaseutu
    talous
    työllisyys
    rakennemuutos
    puhdas siirtymä
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle