• Ministerit ovat unohtaneet valansa

    Vallassa pysyminen ja oma ideologian jatkumo ovat tärkeämpiä kuin kansan hyvinvointi, inflaatio, ruokajonot tai kansakunnan köyhtyminen.
    Nykyisessä bensan, ruuan sekä muiden tarvikkeiden kallistumisbuumissa ihmiset kyselevät, mistä tuo nousu johtuu.
    Nykyisessä bensan, ruuan sekä muiden tarvikkeiden kallistumisbuumissa ihmiset kyselevät, mistä tuo nousu johtuu. Kuva: Carolina Husu
    Mielipide|Politiikka
    26.6.202213:30
    Lukijalta
    Arvo Latomaa

    Nykyisessä bensan, ruuan sekä muiden tarvikkeiden kallistumisbuumissa ihmiset kyselevät, mistä tuo nousu johtuu. Osa puhuu Putinin sodasta, osa maailmanmarkkinoista, poliittiset uutiset ja mediat tarjoavat molempia.

    Se todellinen syy löytyy Helsingistä. Nykyinen hallitus on nostanut polttoaineiden veroja useamman kerran. Lisäksi mukaan on kiilattu jakeluvelvoite, vihreän linjan mukaisesti.

    Kun kulkeminen ja ennen kaikkea kuljettaminen kallistuvat, se vaikuttaa kaikkeen teollisuudesta maatalouteen ja kotitalouksiin. Ainoa, missä vaikutus näkyy positiivisena, on valtion verokassa. Asiaa koetetaan kyllä perustella ilmastotoimilla ja muilla ympäristösyillä, mutta kovin vähän hallitus käyttää niihin kertyneitä veroeuroja.

    Enin rahavirta tuntuu suuntautuvan kaikkeen ulkomaiseen ja omaan esillä oloon. Etelä-Euroopan tukeminen, kehitystyö Afrikassa ja kehitysapu ovat ykkösinä. Se, että oma kansa yhä enenevässä määrin jonottaa ruoka-apua, hakee sosiaalitukea tai muutoin valittaa korkeiden hintojen ja pienen palkan vievän elinmahdollisuudet, ei näytä kuuluvan valtioneuvostoon asti.

    Ei sittenkään, vaikka ministerin astuessa toimeensa hänen tulee antaa juhlallinen vala tai vakuutus, jossa hän vakuuttaa toimivansa ”perustuslain ja lakien mukaan, oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi”. Siis kansan ja kansalaisten parhaaksi.

    Tuo lupaus/vala on totisesti unohtunut nykyhallituksen ministereiltä. Huonosti se on muistissa hallituspuolueiden edustajillakaan, kovin harva heistä on ottanut kantaa suomalaisten hyvinvoinnin puolesta. Vaalilupauksia kyllä piisaa, nyt ja vasta.

    Demokratian kuuluvat vaalit, joissa suuntaa voidaan muuttaa sekä edustajia vaihtaa. Tosin vaalituloskaan ei näytä olevan pyhä nykyisille päättäjille, vaaleihin kun on vielä liki vuosi ja uutta pääministeriä jo nimetään.

    Vallassa pysyminen ja oma ideologian jatkumo ovat tärkeämpiä kuin kansan hyvinvointi, inflaatio, ruokajonot tai kansakunnan köyhtyminen.

    Toivon äänestäjiltä pitkää muistia sekä uusien vaihtoehtojen etsimistä, ehdokkaita kun tullee jälleen liki kahdestakymmenestä puolueesta. Valinnanvaraa siis on, jos perusteellista muutosta vanhaan halutaan.

    Arvo Latomaa

    Raahe

    Artikkelin aiheet
    hallituspolitiikka
    ministerit
    kansan hyvinvointi
    vero
    inflaatio
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa