• Kemppainen puolusti oikeaa asiaa

    Mielipide
    10.1.201801:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Markku Ahokangas (MT 3.1.) Nivalasta nuhteli MT:n päätoimittajaa Jouni Kemppaista hänen puolustaessaan Helsingin Sanomien joulukuussa julkaisemaa Puolustusvoimien tiedustelutoimintaa käsittelevää juttua ja sananvapautta.

    Helsingin Sanomat teki oikein, kun selvitti kansalaisille puolustusvoimien tiedustelutoimintaa. Päätoimittaja Jouni Kemppinen teki myös oikein puolustaessaan sananvapautta. Kummassakaan ei ole mitään moitittavaa.

    Helsingin Sanomien artikkeli ei sisältänyt mitään sellaista, millä olisi vaarannettu Suomen turvallisuutta. Valistuneet kansalaiset ovat tienneet asiat jo vuosikymmeniä.

    Uutta tietoa oli se, miten laajalle puolustusvoimat jakaa tiedustelutietojaan.

    Tietoja vaihdetaan jopa 60 eri valtion tiedustelulaitosten kanssa. Kansalaisten on hyvä tietää, mihin kaikkeen puolustus­voimat meidät suomalaiset sotkee ja mihin me sotkeennumme, kun uudet tiedustelua koskevat lait tulevat voimaan.

    Ahokangas kirjoittaa, että tietojen paljastaminen antaa vastapuolelle uusia paloja palapeliinsä. Kysymys on mielenkiintoinen. Kuka on Suomen vastapuoli?

    Suomi on sotilasliittoihin kuulumaton maa, eikä meillä ole vastapuolta, jota tulisi pitää vihollisena ja jota Suomen pitäisi erityisesti tiedustella.

    Nykyinen ja jo sitä edeltävä hallitus ovat kiinnittäneet Suomen hyvin vahvasti Yhdysvaltojen ja Naton organisaa­tioihin. Niitä taas Venäjä pitää vastustajinaan. Erikoisesti Yhdysvaltojen intresseissä on, että Suomi Venäjän naapurina kyttää Venäjän sotilaallista toimintaa rajoillamme.

    Suomen ei pidä sotkeentua näihin juonitteluihin vaan olla ystävällisissä suhteissa myös naapuriimme.

    Suomi on EU:n ja Yhdysvaltojen rintamassa taloudellisissa sanktioissa Venäjää vastaan. Suomen maanviljelijät ovat kokeneet sanktiot suurina taloudellisina menetyksinä.

    Juuri maanviljelijöiden täytyy vaatia, että pidämme hyvät suhteet Venäjään ja sitä kautta turvaamme sinne myös maataloustuotteiden viennin tulevaisuudessa. Täytyy vaatia, että Suomen puolustusvoimat eivät pilaa hyviä taloudellisia suhteita Venäjään.

    Venäjä ei ole hyökkäämässä Suomeen. Täällä ei ole mitään sellaista, mitä luonnonvaroiltaan maailman rikkain valtio haluaa, eikä Venäjä halua jakaa rikkauksiaan meidän luonnonvaroiltaan köyhän kansamme kanssa ilmaiseksi.

    Vilho Kinnunen

    Raahe

    Artikkelin aiheet
    sananvapaus
    puolustusvoimat
    ulkopolitiikka
    Suomi ja Venäjä
    Helsingin Sanomat
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja