• Kannatuskatastrofin henkilöitymä Annika Saarikko joutuu väistymään kepun johdosta

    Nykyisen kannatuskooman juuret ovat edellisessä hallitusratkaisussa. Keskustan kiima vallan kammareihin oli liian suuri, ja nyt ovat laskut langenneet maksuun.
    Mielipide|Politiikka ja talous
    23.11.202208:45
    Kolumni
    Pekka Ervasti

    Jos keskusta olisi jatsarisaappainen, pussihousu-ukko, jollaisena se pilapiirroksissa kuvataan, hahmo hymyilisi näinä päivinä väkinäisesti kuin velkainen isäntä. Jos hymyilisi ollenkaan.

    Gallupit eivät ole kepun kannalta kaunista katseltavaa. Mittauslaitoksesta riippumatta kannatus häilyy nipin napin kymmenen prosentin yläpuolella.

    Saattaa olla vain ajan kysymys, kun se romahtaa alle kymmenen prosentin – kuin vanha, laho pärekatto heinäladosta, joita vielä nököttää kepu-Suomen pelloilla.

    Näkymä on symbolinen. Maailma on muuttunut, mutta onko kepu pysynyt mukana?

    Tai kysymyksen voi esittää myös aivan toisinpäin: onko city-kepulaisuus muuttanut linjaa liian nopeasti konservatiivisemman kannattajakunnan mielestä?

    Kepu on ollut montun reunalla ennenkin. Politiikan toimittajan urani aikana olen kirjoittanut puolueen muistokirjoituksen jo muutamaan kertaan. Aina on kuolemansairas potilas kuitenkin virkustunut kuin vanhus herättäjäjuhlilla.

    Nykyisen kannatuskooman juuret ovat tietenkin edellisessä hallitusratkaisussa. Rökäletappion jälkeenkin Juha Sipilän johtama puolue änkesi mukaan punavihreään hallitukseen. Kiima vallan kammareihin oli liian suuri ja nyt ovat laskut langenneet maksuun.

    Kenttä jäi vapaaksi persuille, jotka ovat hyödyntäneet oppositioasemansa maksimaalisesti. Se näkyy mittauksissa – mutta ei välttämättä vaaleissa. Maakuntavaaleissa persut eivät saaneetkaan realisoitua valtakunnallista gallup-menestystään.

    Tässä saattaa olla kepun pelastusrengas. Sillä on vielä kova puoluekone ja enimmäkseen katu-uskottavat paikallispoliitikot. Pahimman kilpailijan, persujen, ehdokasmateriaali on häilyvää, eikä aina herätä paikallisten äänestäjien luottamusta.

    Vaalitappiolta kepua ei kuitenkaan mikään pelasta. Puolueen on etsittävä uutta nousua vaikeimman kautta. Kiskot vievät oppositioon.

    Varmaa on sekin, että puoluejohdossa käy puhuri. Uusi nousu vaatii muutoksia kärkiporukkaan. Katastrofaalisen vaali­kauden henkilöitymä Annika Saarikko joutuu väistymään. Tästä ei tietenkään kepussa haluta ennen vaaleja puhua, mutta lähtölaskenta on jo alkanut.

    Antit Kurvinen ja Kaikkonen – ehkä myös Mika Lintilä, ovat hyviä veikkauksia seuraavaksi puheenjohtajaksi.

    Herrat eivät varsinaisesti ole uusia kasvoja, mutta jäsenistö tuskin kaipaa täydellistä vallankumousta. Riittää, että uusi johtaja voi oppositioasemassa avata pelit ja soitella niitä säveliä, mitä kannattajakunta haluaa kuulla. Ja gallupit kiittää.

    Kirjoittaja on politiikan toimittaja.

    Artikkelin aiheet
    Keskusta
    Annika Saarikko
    puheenjohtajavaihdos
    suomalainen politiikka
    vaalit
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle