Susista rakennetaan draamaa, jossa maaseudun ihmiset jätetään kylmästi sivuun

Nyt se näyttää vihdoin tapahtuvan. Petteri Orpon (kok.) hallitus saattaa kuin saattaakin aikaiseksi edes yhden konkreettisen toimenpiteen, jolla maaseudun elinolot tällä vaalikaudella kohenisivat. Suden metsästys näyttää alkavan jo vuoden vaihteessa!

Erityisesti monissa susiongelmista kärsivissä maaseutukunnissa tiedot suden metsästyksen aloittamisesta on otettu ilolla vastaan.

Jospa lehmiensä ja lampaidensa puolesta huolissaan olevien maatalousyrittäjien murhe nyt oikeasti vähenisi. Ehkä koiriakin uskaltaisi taas pitää ulkona.

Olisiko myös mahdollista, ettei lasten tarvitsisi enää pelätä tien varressa susia koulukyytiä odotellessa.

Myös häiriösusien poistoihin työlääntynyt poliisi on huojentunut eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan viikolla tekemästä mietinnöstä, jonka ansiosta tilanne voisi helpottua ja voimavaroja voitaisiin tältäkin osin suunnata tarpeellisempiin tehtäviin.

Näiden maaseudun argumenttien näkyminen ja kuuluminen pääkaupunkiseudun medioiden otsikoissa jää kuitenkin mopen osille.

Erityisesti vihreät ja vasemmistoliitto ovat halunneet politisoida asian ja painottavat pelkästään petojen suojelua sivuuttaen tilanteen, jossa syrjäisemmässä Suomessa asutaan.

Eikö muualla kuin pääkaupunkiseudulla asuvien ihmisten elinoloilla ole heille merkitystä?

Onko heidän mielestään todellakin kohtuullista odottaa maaseudulla asuvien ihmisten varustautuvan ulos mennessään itsensä ääntä, valoa tai muuta älämölöä tuottavilla ”sudenkarkoittajilla”?

Onko todellakin reilua olettaa jo muutenkin kannattavuuskriisissä kamppailevien maatilojen suojaavan tuotantoaan ja pihapiiriään kalliilla aidoilla ja muilla suojavarusteilla?

Samalla tavalla metsästystä kiihkeimmin kannattavien on syytä muistaa, ettei tarkoituksena ole edelleenkään tuhota susia sukupuuttoon.

Luken laskelmien mukaan kantaa voidaan vastuullisella tavalla nyt vähentää ja aivan olennaista olisi pystyä kohdistamaan metsästys nyt niille alueille, joilla susista on aiheutunut eniten haittaa.

Jos metsästyksellä pystytään lisäämään susien ihmisarkuutta ja karkottaa laumat kauemmas pihapiireistä, kouluteiden varsilta ja laitumista, koko aiheen ympärille rakennettu kohkaus vähenee luontevasti.

Seuraavina vuosina kiintiöt olisi hyvä asettaa susikannan asettamissa rajoissa samalla tavalla.

Vastustajien on syytä havaita, että susien kannanhoidollisella metsästyksellä on jo aiemmin ollut eduskunnassa vahva tuki.

Nyt maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) voimakkaasti ajamassa hankkeessa pyritään mahdollistamaan myös karhun ja ilveksen metsästys. Ajatus on kunnianhimoinen, mutta riskialtis. Susien metsästyksen varmistaminen olisi nyt tärkeintä.

Kun keskustelu asiasta eduskuntakäsittelyn jälkeenkin jatkuu kiihkeänä, myös maaseudun ihmisten elinoloja olisi syytä käsitellä rakentavasti ja arvostavasti.

Draamaa on turha rakentaa tilanteessa, jossa aineksia siihen ei ole.