• Lukijalta: Opiskelijoilta ei pidä leikata!

    Opiskelijoiden puolesta tilanne tuntuu todella väärältä, sillä opintoraha ja asumistuki ovat jo nyt olleet riittämättömiä kuukausittaisiin pakollisiin elämisen kuluihin.
    Helsingin yliopiston maatalous- ja metsätieteellisen tiedekunnan tiloja. Kuvituskuva.
    Helsingin yliopiston maatalous- ja metsätieteellisen tiedekunnan tiloja. Kuvituskuva. Kuva: Kari Salonen
    Mielipide|Yhteiskunta
    28.9.202313:15
    Lukijalta
    Satu Taavitsainen

    Opiskelijoiden taloudellisista tuista, opintorahasta ja asumistuesta, ei pidä leikata.

    Jos opiskelija asuu itsenäisesti ja on täyttänyt 18 vuotta, opintoraha on 279,38 euroa kuukaudessa. Raha on todella pieni jo ennestään. Opintorahan määrä nousisi ensi vuonna 15,63 euroa, jos indeksijäädytystä ei tehtäisi. Sitä ei tule tehdä.

    Asuminen on opiskelijoille suuri menoerä. Vuokran maksaminen vaikeutuu entisestään asumistuen heikentämisen seurauksena. Toivon, että asumistuen heikennyksiä ei kohdisteta opiskelijoihin. Opiskelijat asuvat jo nyt usein pienissä vuokra-asunnoissa tai soluasunnoissa. Asumisen kuluja on vaikea saada alaspäin.

    Lisäksi opintolainan korkomenot ovat kasvaneet korkojen nousun myötä ja tämä ahdistaa opiskelijoita.

    Opiskelijoiden puolesta tilanne tuntuu todella väärältä, sillä opintoraha ja asumistuki ovat jo nyt olleet riittämättömiä kuukausittaisiin pakollisiin elämisen kuluihin. Mielestäni ei ole yhteiskunnalta reilua lisätä nuorten ihmisten taloudellista ahdinkoa.

    Monet opiskelijat tekevät töitä hankkiakseen lisätuloja elämiseensä. Työssäkäyntiä on kuitenkin rajoitettu tiukilla tulorajoilla. Mielestäni opintotuen työssäkäynnin tulorajat on poistettava. Tämä vähentäisi opiskelijoiden köyhyyttä ja antaisi mahdollisuuden paikata taloutta työskentelemällä.

    Opiskelijoiden vaikea taloustilanne vaikeuttaa myös ihmissuhteiden rakentamista. Jos arki on päivästä toiseen sinnittelyä ja selviytymistä, ei ihmissuhteiden ylläpitämiseen riitä voimavaroja tai niihin voi syntyä helposti ristiriitoja. Hyvä elämä on muutakin kuin hengissä pysyttelemistä. Nuorten pitää saada nauttia opiskelijaelämästä, toisten nuorten seurasta, harrastaa ja elää hyvää elämää.

    Toivon maan hallituksen perehtyvän opiskelijoiden ongelmiin ja kuuntelevan nuoria. Nuoret rakentavat sekä omaansa että koko Suomen tulevaisuutta. Heidän osaamisensa ja jaksamisensa varassa on Suomen tulevat ajat. Kuka muu muka tekee tulevaisuuden työt ja maksaa verot, jos nuoret eivät jaksa?

    Satu Taavitsainen

    Kaupunginvaltuutettu,

    Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuutettu (Liike Nyt)

    Mikkeli

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle