• Päätöksillä on jo kiire

    Mielipide
    18.3.202201:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Viime viikkoina hallitukselle on esitetty useita toimia, joilla suomalainen maatalous voitaisiin vielä pelastaa. Kaikki ehdotukset hallitus on äänestänyt kumoon. Kyselytunneilla kyllä vakuutellaan, että kaikki tarvittavat toimet tehdään omavaraisuuden turvaamiseksi. Ilmeisesti ministerit pitävät kansalaisia niin tyhminä, että kukaan ei huomaa kun sanotaan toista ja toimitaan toisin.

    Maatalouden näkökulmasta kevät on jo pitkällä, joten näillä päätöksillä on kiire. Hallituksen jäsenten päättämättömyys kaikissa tärkeimmissä päätöksissä muodostaa Suomelle merkittävän uhan. Heillä on saatavilla kaikki tarvittavat tiedot päätöksien tueksi, joten loputon harkitseminen ei ole perusteltua.

    Jos moni maatila lopettaa tämän kriisin vuoksi, niitä on erittäin vaikea myöhemmin palauttaa takaisin toimintaan, vaikka se mahdollisesti myöhempiä hallituksia kiinnostaisikin. Siksi nyt tehtävät päätökset tai pikemminkin niiden puute ovat ratkaisevia siinä, pystyykö tämä maa tuottamaan ruokaa itsenäisesti.

    Nykyinen hallitus on valittu rauhan aikana ja valitettavasti se ei näyttäisi kykenevältä irrottautumaan omasta ideologisuudestaan muuttuneessa maailmantilanteessa. Ilmastonsuojelu on tärkeää, mutta jos maanviljelijöiden pitää toteuttaa kaikki vaadittavat ilmastotoimet samaan aikaan kun maanviljely on käymässä sietämättömän kalliiksi, ei heillä ole mahdollisuutta jatkaa.

    Toivon, että päättäjät näkisivät ilmastokeskustelussa pidemmälle, eivätkä keskittyisi omien henkilökohtaisten ansioiden kokoamiseen luonnonsuojelijana. Pidemmällä aikavälillä vähittäiset askeleet johtavat parempaan tulokseen ihmisen ja luonnon kannalta, vaikka silloin voi joku mitali päättäjältä jäädäkin saamatta.

    Sofia Syväoja

    lääketieteen opiskelija, tutkija

    Oulu

    Artikkelin aiheet
    suomen maatalous
    hallitus
    omavaraisuus
    ilmastopolitiikka
    maatalouskriisi
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja