• Kaivos velvoitetaan suunnittelemaan sulkeminen ja rahoitus

    Kaivoksia säätelee monissa asioissa vielä kaivoslakiakin vahvemmin ympäristönsuojelulaki. Sekin edellyttää kattavaa suunnitelmaa jätealueen hoidosta kaivostoiminnan aikana ja sen jälkeen.
    Mielipide|Yritykset
    14.6.202212:19
    Lukijalta
    Pekka Suomela

    Heikki Kallio, Pekka Niemelä ja Sakari Alhopuro kirjoittivat (MT 8.6.), että kaivoslakiluonnoksessa ei edellytetä kaivokselta toiminnan päättymisen jälkeistä kunnostussuunnitelmaa eikä siihen tarvittavan rahoituksen varmistamista.

    Nämä asiat vaaditaan jo nykyisessä laissa eikä vaatimuksia olla poistamassa uudesta laista. Kaivoslupaa koskevassa hakemuksessa on esitettävä lupaharkinnan kannalta tarpeellinen ja luotettava selvitys toiminnan lopettamisesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä.

    Kaivoksia säätelee monissa asioissa vielä kaivoslakiakin vahvemmin ympäristönsuojelulaki. Sekin edellyttää kattavaa suunnitelmaa jätealueen hoidosta kaivostoiminnan aikana ja sen jälkeen.

    Kaivoksen sulkeminen tehdään siis sekä kaivoslain että ympäristönsuojelulain mukaan. Sulkemiseen tarvitaan aina ympäristölupa sekä ympäristö- ja kaivosviranomaisen hyväksymiset ja tarkastukset. Myös sulkemiseen liittyvistä vakuuksista määrätään jo nyt sekä kaivoslaissa että ympäristönsuojelulaissa. Nykyisin ympäristönsuojelulain mukaisia vakuuksia on lähes 500 miljoonan euron edestä.

    Kaivoslakiehdotus tulee lisäämään vakuuksien euromäärää entisestään. Yrityksiltä on vaadittu myös pakollinen ympäristövahinkovakuutus. Sen valtioneuvosto suunnittelee muuttavansa pakolliseksi ja veroluonteiseksi ympäristövahinkorahastoksi. Kaivosten maksuosuudet ovat teollisuuden suurimmat.

    Suomi ja Eurooppa tarvitsisivat uutta kaivostoimintaa, sillä irtaantuminen fossiilisesta energiasta ja itäriippuvuudesta edellyttää monien metallien tuotannon lisäämistä. Tätä ovat kuuluttaneet sekä Euroopan komissio että Euroopan parlamentti.

    Suomen lainsäätäjä ei tuota toivetta ole kuullut, sillä kaivostoiminnan toimintaympäristö muuttuu useiden lakiuudistusten vuoksi entistäkin vaikeammaksi. Suomesta vähenee lyhyessä ajassa kolme kaivosta, kun huomioidaan vasta sulkeutuneet Orivesi ja Kylylahti ja pian sulkeutuva Pyhäsalmen kaivos. Lopullisia rakentamispäätöksiä ei ole yhdestäkään uudesta.

    Pekka Suomela

    toiminnanjohtaja

    Kaivosteollisuus ry

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy