• Maailman nälkä ei hillitse ruuan haaskausta

    Mielipide
    3.10.201407:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Joku aika sitten katselin televisiosta ohjelman, jossa kerrottiin miten maailman supermarkettien myynnissä olevista ruuista yli puolet heitetään jätteisiin. Kyse on myynnistä, jossa kaupat pyrkivät maksimaalisiin voittoihin, keinoja kaihtamatta, ja maailman nälänhätää halveksien.

    Markettien jätteeksi päätyvällä ruualla pystyttäisiin ruokkimaan maailman nälkäiset kolmeen kertaan. Maailmassa on ruokaa ainakin vielä tarpeeksi kaikille, se on vaan väärässä paikassa ja useimmiten maailman kaatopaikoilla.

    Yksi kummajainen on se, miksi marketeissa tarvitaan kymmeniä eri jogurttilaatuja, jotka eivät voi paljoakaan poiketa toisistaan?

    Ilmeisesti kai siksi, että ihmiset haluaisivat kokeilla mahdollisimman montaa eri tuotetta ja näin kuluttaja laukaisee kaupan ahneus- ja kulutusansan.

    Supermarkettien tuotteiden viimeinen myyntipäivä on kauppaketjujen myyntikikka. Siitä johtuen ruokaa viedään jätteisiin, siitähän ei kauppa kärsi vaan kaiken maksavat kuluttajat.

    Ruokaa heitetään jätteisiin myös kuin terveyssyistä, kauppojen antamasta kuvasta vanhenevasta elintarvikkeesta, joka on priimaa vielä hyvinkin pitkään. Moni kuluttaja kun vielä luulee viimeisen myyntipäivän liittyvän jotenkin terveyteen.

    Kaupan ahneuden esimerkkinä oli myös kivennäisvesi, jonka viimeinen myyntipäivä oli puolitoista vuotta ja se lyhennettiin vuoteen. On siis todettu että ruokien viimeistä myyntipäivää kauppaketjut lyhentävät tahallisesti, kaupan voiton lisäämiseksi.

    Markettien elintarvikkeet on oltava silmälle kauniita, siksi että se myy.

    Esimerkiksi perunanviljelijä sanoo, että hänen sadostaan vaan noin puolet kelpaa markettien hyllyyn. Syy on se, että perunan on oltava tietyt mitat täyttävät jonka näkö ja koko kuluttajan silmää eniten miellyttää.

    Supermarketeissa ei myöskään vääriä kurkkuja näe, vaikka ne ei maultaan vähääkään poikkea suoran kurkun mausta. Kauppaketjuilla ei omantunnontuskia ole, osoituksena siitä on se, että he heittävät täysin hyvää ravintoa vuodessa jätteisiin noin 600 tonnia.

    Ohjelma ei käsitellyt kaikessa Suomea, mutta meilläkin olisi syytä katsoa peiliin, niin kaupoissa kuin kodeissakin.

    Meille on leviämässä sama ruuan pois heittämisen kulttuuri.

    Suomalainen heittää vuosittain täysin hyvää ruokaa keskimäärin 30 kiloa roskiin. Ristiriitaista siksi kun kuluttajat pitävät ruokaa kalliina, mutta heittävät silti sitä pois massiiviset määrät vuosittain.

    Artikkelin aiheet
    ruokahävikki
    nälänhätä
    supermarketit
    kuluttajakäyttäytyminen
    kaupan ahneus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja