• Perhevapaat on uudistettava nyt

    Mielipide
    5.4.201902:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Hannakaisa Heikkinen kirjoitti mielipidekirjoituksessaan SDP:n kaavailevan kotihoidon tuen romuttamista (MT 1.4.). Kirjoituksesta jäi vaikutelma, että asiat nykyisellään ovat hyvin ja SDP:n esittämä vanhempainvapaan uudistus olisi siksi heikennys lapsiperheiden tilanteeseen.

    Heikkinen antaa ymmärtää, että perhevapaauudistuksessa olisi kyse perheiden ja työ­elämän vastakkainasettelusta. Tämä oletus on lähtökohtaisesti virheellinen. Suomen nykyinen perhevapaajärjestelmä on monimutkainen ja jäykkä, ja huonosti sovitettavissa yhteen muuttuvan työelämän kanssa. Tämän ongelman korjaaminen lisää perheiden valinnanmahdollisuuksia ja parantaa heidän asemaansa, ei heikennä sitä.

    SDP on ehdottanut, että nykyisen monimutkaisen järjestelmän sijasta molemmilla vanhemmilla olisi kolmen kuukauden ansiosidonnainen vapaakiintiö, ja kuusi kuukautta vapaata olisi vapaasti jaettavissa. Myös keskusta on kannattanut isän kiintiön pidentämistä.

    Nykyjärjestelmässä ansiosidonnainen etuus päättyy lapsen ollessa alle 11 kuukauden ikäinen. Tämän jälkeen useimmissa perheissä siirrytään kotihoidon tuelle. Tuki on matalatasoinen ja perheiden valinnanvapaudesta on turha puhua, jos kotiin ei ole varaa jäädä.

    SDP:n mallissa ansiosidonnaisen vapaan jälkeen perheellä olisi mahdollisuus käyttää vuoden verran 700 euroa kuukaudessa -tasoista tasasuuruista vanhempainrahaa. Etuus olisi siis yli kaksinkertainen nykyiseen kotihoidon tukeen nähden.

    Tämä etuus olisi joustavasti käytettävissä: sitä voisi esimerkiksi nostaa puolitettuna ja siten pidentää etuuden kestoa. Jos sen puolittaisi koko etuuden ajalta, sitä voisi nostaa siihen asti, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta.

    Mallissa kenenkään etuus ei heikentyisi, mutta se mahdollistaisi lapsen hoitamisen kotona kohtuullisella korvauksella nykyistä pidempään ja paljon nykyistä joustavammin. Tämä jos mikä parantaisi perheiden valinnanmahdollisuuksia.

    Suomenkin olisi aika siirtyä pohjoismaiseen malliin, jossa molemmilla vanhemmilla on yhtäläiset oikeudet lapsen hoitoon. Suomi ei voi enää odottaa panostuksia lapsiin ja perheisiin.

    Kristiina Salonenkansanedustaja (sd.)

    Artikkelin aiheet
    perhevapaauudistus
    perhepolitiikka
    SDP
    kotihoidon tuki
    vanhempainraha
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja