• Eläimen suojelu ohittaa ihmisen

    Kirjoitukseni ei ole ”kirja­viisaiden” mieleen, mutta ei ole väliksikään.
    Mielipide
    14.3.201801:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Suden suojelussa ei ole tullut esille totuus, että susi on toiseksi laajimmalle levinnyt nisäkäs maapallolla.

    Se on menettänyt ykkös­sijansa silloin, kun englanti­laiset veivät ketut Australiaan ja se alkoi siellä vallata kyseistä mannerta. Näin ketusta tuli ykkönen.

    Toiseksi levinnein laji ei voi olla erittäin uhanalainen. Onhan selvää, että peitto ei voi olla tasaista joka paikassa. Ei se ole niin ihmisilläkään, eikä millään muullakaan lajilla.

    On aivan mahdotonta nykyinen ajatus ja toiminta, että ihmisenkin pitää antaa tilaa sudelle poistumalla omilta asuinalueiltaan ja menettämällä samalla oman yrityksensä ja elinkeinonsa.

    Ei voi olla näin, vaikka joidenkin mielestä se maa­seudulla oleva ja asuva on kaikista pahin peto maailmassa.

    Susi on yksi hyvä politiikan tekoväline ympäri maailmaa. Sen ympärille saadaan kiistoja kaikkialla mitä ihmeellisimmistä aiheista. Samalla voidaan hoitaa helposti muita asioita kansan riidellessä keskenään sudesta, näin meillä ja muualla.

    Nytkin EU:ssa yksi komissaari – jolla ei ole minkään­laista paikallista käsitystä asioista – sai torpattua enemmistön ajatuksen sutta koskevien direktiivien uudelleen tarkastelusta.

    Siihen on erittäin hyvät perustelut useissa jäsenmaissa, ja se olisi asiallisesti parasta suojelua kyseiselle pedolle.

    Suomessakin suojelijoiden lonkerot ulottuvat tutkimuslaitoksiin ja osaan virkamieskuntaakin.

    Tällaista taustaa vasten on kaiken perusta saada susiasioihin paikallista päätäntävaltaa ja asiantuntemusta.

    Meillä suojelu kokonaisuutena on sellaisten hieman sadististen ajattelijoiden temmellys­kenttä. Kaikki sellainen, josta toisille on mahdollisimman paljon haittaa, on erittäin tiukasti suojeltu.

    Suden lisäksi muun muassa liito-orava, valkoselkätikka, viitasammakko ja näiden avulla tehdyt taloudelliset vahingot ovat todella vaikuttavia.

    Jos jollakin muulla kuin maa- ja metsätaloussektorilla olisi näin järjestäyty­nyttä toimintaa alaa vastaan, niin epäilen, että toimintaa kuvailtaisiin muilla sanoilla kuin suojelu. Kun esiinnytään kasvot peittävissä pipoissa, ei olla viattomissa tarkoitus­perissä liikkeellä. Tällainen toiminta ei saisi olla hyväksyttävää missään muodossa.

    Kirjoitukseni ei ole ”kirja­viisaiden” mieleen, mutta ei ole väliksikään, kunhan ymmärrettäisiin mihin johtaa ihmisten ajaminen nurkkaan. Siitä voi tulla todellakin se pelätty peto, jota emme kukaan halua nähdä.

    Alueella jossa vielä olen voinut asua, on susia ollut liikkeellä periaatteessa aina, mutta viimeiset 20 vuotta asiattoman paljon liikaa.

    Urpo Korhonen

    Sotkamo

    Artikkelin aiheet
    susi ja suojelu
    eläinten oikeudet
    luonnonsuojelu
    maaseutu
    Euroopan unioni
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa