• Euroopan unioni on uuden kriisin kynnyksellä − se ravistelisi unionin yhtenäisyyttä

    Lyhyellä aikavälillä Venäjä hyötyy energiakriisistä. Keskipitkällä aikavälillä kaikki maat häviävät.
    Mielipide|Politiikka
    3.8.202213:35
    Lukijalta
    Taito Taskinen

    Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) mukaan maailmantalous voi pian olla uuden taantuman partaalla. Ukrainan sodan takia EU:ta saattaa uhata ensi talvena energiakriisi.

    EU:n energiaministerit sopivat, että jokaisen jäsenmaan on pienennettävä kaasun kulutustaan 15 prosenttia vuosiin 2017-2022 verrattuna. Tosin monet jäsenmaat saivat tavoitteeseen poikkeuksia.

    Jos Venäjä sulkee EU:hun johtavat kaasuputket kokonaan, vapaaehtoinen säästäminen tuskin riittää. Silloin joudutaan turvautumaan pakkoon. Saksa ja monet itäisen Keski-Euroopan maat ovat riippuvaisia venäläisestä maakaasusta. Maakaasun korvaaminen muilla energialähteillä nopealla aikataululla ei olisi mahdollista.

    Etenkin EU:n talousveturin Saksan talous kärsisi. Sillä olisi vaikutuksia kaikkiin EU-maihin, myös Suomeen, sillä Saksa on ollut meille tärkeä vientimaa. Suomi pystyy hyvin täyttämään säästötavoitteen, sillä maakaasun merkitys on ollut meillä vähäinen.

    EU:n energiariisi ravistelelisi EU:n yhtenäisyyttä. Venäjän energiaruuvin kiristämisen ensimmäiset poliittiset vaikutukset nähtiin äskettäin Italiassa maan hallituskriisin muodossa. Pääministeri Mario Draghin hallitus erosi.

    Italiassa järjestetään todennäköisesti ensi syksynä parlamenttivaalit, joiden lopputulema voi olla Venäjä-myönteinen hallitus. Italian valtion velka on 150 prosenttia maan bkt:sta eli noin 2 700 miljardia. Euroopan keskuspankki (EKP) korotti hiljattain ohjauskorkojaan 0,5 prosenttia. Jos Italian korot nousevat, tilanne voi levitä nopeasti uudeksi eurokriisiksi. Italian talouskriisi järkyttäisi EU:n vakautta.

    Lyhyellä aikavälillä Venäjä hyötyy energiakriisistä. Keskipitkällä aikavälillä kaikki maat häviävät, myös Venäjä. Pitkällä tähtäimellä vain Venäjä, sillä fossiilisesta energiasta ollaan luopumassa. Energiakriisi ohjaa maailmaa pois ongelmasta, johon tulisi keskittyä. Ilmastomuutos ja kansainvälinen yhteistyö.

    Ukrainan sodan loppua ei ole näköpiirissä. Sota on muuttumassa niin sanotuksi kulutussodaksi. Ukraina ei pärjää ilman ulkopuolista ase- ja materiaaliapua. On vaara, että länsivaltojen omat ongelmat, kuten energian, ruoan, asumisen, kaiken muun kallistuminen ja elintason lasku menevät menevät Ukrainan auttamisen edelle.

    Taito Taskinen

    Kuopio

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa