Ruisrock vuonna 1990: aurinkoa, ystäviä ja Bob Dylan, joka puolison oli pakko nähdä.
Ruisrock vuonna 2008: aurinkoa ja 15-vuotias esikoinen, jonka oli pakko nähdä Porcupine Tree. Välissä 18 vuotta ilman festareita.
Vuosien varrella Ruisrock on kasvanut, vaan ei aikuistunut, eikä festarin pidäkään. Silti keski-ikäinen täti sulautuu vaivatta kirjavaan joukkoon. Ainakin omasta mielestään.
Rokkarin urasta haaveileva poika katseli festarimeininkiä ihmeissään. ”Käsittämätöntä, että fani voi tulla lempibändinsä keikalle niin pää sekaisin”, kirkasotsainen nuori äimisteli. ”Isot miehet huojuivat lavan edessä siihen malliin, että sai varoa, koska ne kaatuvat päälle. Sitten ne kumminkin osasivat kappaleiden sanat ulkoa. Kai ne siitä jotkut kicksit sai.”
”Kyllä täytyy yrittää jatkossa nähdä haluamansa bändi konserteissa, ettei tarvii tulla festareille.”
Ei tullut nuoresta rokkarista festarieläintä. Ainakaan vielä.
Mia Palokallio
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.