Lukijalta: Ilmastonmuutos nostaa omavaraisuuden merkitystä

Suomi on maaperältään jääkauden synnyttämää suoperäistä maata. Ilmaston muuttumisen odotetaan tuovan suomaalle runsastuvia sateita ja talvien lyhenevän. Tässä etenevässä tilanteessa ollaan menossa etenkin talvien kohdalla.

Parhaimmillaankin ilmaston muuttumista voidaan vain hillitä, ei pysäyttää. Pysäyttämistermiä käytetään puheissa vieläkin, vaikka pysäyttämiseen ihmisen rahkeet eivät tutkijoidenkaan mukaan riitä.

On odotettavissa, että sateisuus vettää metsiä ja peltoja moninkertaisesti ja alueellisesti enemmän ja tehokkaammin, mihin nyt keinotekoisesti pyritään. Kokonaisuudessaan soistuminen voi mennä liialliseksi.

Ilmaston muuttumisen voimakkuudesta riippuu, kuinka paljon maa-alueita voidaan hyödyntää elämän perustarpeiden turvaamisessa. Jo nyt on syytä pohtia, missä määrin tulevina vuosikymmeninä peltoja voidaan viljellä ja metsiä kasvattaa, saada sato molemmista korjattua. Käykö tehoviljely vetisillä pelloilla ja metsissä raskailla koneilla liian vaikeaksi. Vetinen maaperä vaurioituu toistuvien käsittelyjen myötä menettäen samalla kasvukykyään.

Metsissä seurauksena voi olla lisääntyvästi puustokuolemia, hyönteistuhoja ja puuston sairauksia. Sateettomina kuumina jaksoina metsäpalovaara kasvaa kuolleen ja kuivuneen puuston myötä.

Joudutaanko peltoviljelyssä osittain siirtymään takaisin pien- ja palstaviljelyyn? Vai onko pakko siirtyä enenevissä määrin ravinnon tuottamisessa tehdasmaiseen labraviljelyyn.

Turhauttava kysymys kuuluu: Kaivetaanko tukittuja ojia jälleen auki, että saataisiin maaperää kantavammaksi.

Kun merien pinta jäätiköiden sulaessa nousee, voi käydä niinkin, että lämmittävä Golf-virta heikkenee tai muuttaa suuntaa, jolloin Skandinavia kylmenee. Tästä tutkijat ovat esittäneet skenaarioita.

Joka tapauksessa puhtaan tuontiruuan saaminen muuttuvissa ilmasto-oloissa ja muutoinkin epävakaisessa maailmassa tulee entistä riskialttiimmaksi. Omavaraisuuden merkitys tulee yhä tärkeämmäksi.

Metsien kohdalla muoti-ilmiöksi noussut ennallistaminen ja lahottaminen olisi kohtuullistettava järjelliselle tasolle. Muistissa on 50–60-luvun äärimmäisyyksiin mennyt koivuviha, jolloin Suomen koivikot tuhottiin haitallisena rikkaruohona. Nykyisin tätä valkoista terveyspoliisia suositellaan myös mäntykankaille.

Arvi Pöyhönen

Suonenjoki