En jaksa ymmärtää tuulimyllypelkoa

Kuljemme 10 vuotta Ruotsia perässä, näin ennen sanottiin. Mutta joskus tuntuu, että tuo on vain kaunistelua siihen verrattuna, että vertaisimme itseämme Eurooppaan.

Kekkosen lempikirjailijaksi on sanottu Cervantesia. Ja Don Quijote mestariteoksen valmistumisesta tulee ensi vuonna 400 vuotta. Tuo on se ajankohta, joka tulee mieleen seuratessa Suomessa nyt käytävää keskustelua tuulimyllyistä. Olisi varmaan paikallaan julkaista kyseinen teos seuraavana MT:n jatkokertomuksena.

Myönnän toki, että tuulimyllyt ovat hieman muuttuneet tässä 400 vuoden aikana, mutta niin on muukin osa kokemastamme maailmasta. Ihmismieli ei muutu. Sen tiesivät Cervantes ja Kekkonen. Aina löytyy ”mieleviä tai terävämielisiä” ajattelijoita, jotka nousevat ”ratsaille” pelottavia hirviöitä vastaan. Lepää don Quijote rauhassa, ritariutesi maine jatkuu.

Olen nähnyt Espanjassa sadan myllyn tuulipuistoja. Olen ihaillut Virossa kymmenien myllyjen puistoja, enkä jaksa ymmärtää suomalaista pelkoa myllyistä ja maisemista. Isot myllyt pyörivät hitaasti, rauhallisesti ja lähes äänettömästi. Jos maastossa tuulee, sen kuulee aina, vaikkei myllyjä olisikaan. Ja heiluvat suomalaiset puutkin tuulessa.

Olen käynyt kahdessa nykytuulimyllyssä sisällä ja jopa siipien korkeudessa. Olen nukkunut yöni levossa ja rauhassa talossa, joka myllyn kaatuessa olisi jäänyt sen alle. En ole kokenut tämän pahempia mielellisiä ongelmia enkä minkäänlaista yliherkkyyttä suhinoista, huminoista enkä mistään välkkeestäkään. Minusta tuulimylly on kaunis. Ja toki näin ihannoiden omistan myös oman pienen tuulimyllyn.

Jos jonkun mielestä maisema-arvo muuttuu tuulimyllyjen elävöittämänä, niin ehkä toisen mielestä se muuttuu toiseen suuntaan. Kulkekaa maailmaa, katsokaa ja kuunnelkaa. Tuulivoimapuistoja löytyy yllättävän läheltä, heti kun valakunnan raja on ylitetty. Ja onhan näitä yksittäisiä myllyjä jo koettavissa Suomessakin. Käykää tutustumassa – pelotta ja avoimin mielin!