• Pulahditko kesällä ekosysteemipalveluun?

    Mielipide
    13.8.201908:00
    Kolumni
    Maurizio Sajeva

    Tiedostamme harvoin kaikki ne hyödyt, joita ympäristö ja sen ekosysteemit meille tuottavat – siitä huolimatta, että kesälomalla olemme käyttäneet niitä päivittäin.

    Olemme kalastaneet, poimineet marjoja tai hypänneet veteen. Näistä hyödyistä käytetään tieteessä nimeä ekosysteemipalvelu. Uiminen on eräs ekosysteemipalvelu sekin!

    Emme osaa ajatella näiden palveluiden arvoa, kun niistä ei yleensä joudu maksamaan. Hyödyt vaikkapa vedestä ja ilmasta ovat niin suuret, että olisi vaikea antaa niille koko tärkeyttä edustavaa arvoa.

    Vastaavasti tekojemme kielteisten seurausten arviointi on vaikeaa, jos vaikka saastutamme uimarannan käyttökelvottomaksi.

    Monesti taloustiedekin on ollut tässä kohtaa ymmällään. Taloustieteessä puhutaan niin sanotuista ulkoisvaikutuksista, jos luonnonvarojen käyttö tai ihmisten toimien vaikutukset eivät sisälly talouden arviointiin eivätkä näy markkinahinnoissa.

    Silloin on riski, ettei niitä oteta huomioon päätöksenteossakaan.

    Vihreässä taloustieteessä tätä puutetta on pyritty korjaamaan. On kehitetty menetelmiä, joilla arvotetaan määrällisesti ja laadullisesti, jopa rahamääräisesti, minkä arvoiset ovat ne hyödyt, joita ekosysteemit meille tuottavat.

    Tai mitä menetetään, jos jokin menee pilalle, kuten esimerkkimme uimaranta.

    Työ on kuitenkin vasta alussa. Ekosysteemejä on tutkittu ja menetelmiä arvottamiseen tai markkinaosapuolten maksuhalukkuuden mittaamiseen luotu, mutta usein linkitys näiden väliltä puuttuu.

    Miten siis voisimme tunnistaa ekosysteemien hyödyt ihmisyhteisöissä ja niiden vaikutukset päätöksenteossa sekä kuluttajien valinnoissa?

    Tällaisia vahvempia siltoja ekologian ja talouden välillä yritämme paraikaa rakentaa virolaisten ja saksalaisten tutkijoiden kanssa kansainvälisessä Bonus Mares -tutkimushankkeessa.

    Sen kohteena on meille kaikille tuttu Itämeri. Haluamme tietää, mitä kaikkea meri meille antaa ja miten voidaan nivoa luonnonvarojen käyttö yhteen ihmisten taloudellisten valintojen kanssa.

    Ratkaisut ovat kahdenlaisia. Tarvitaan yhteisöllistä oppimista, jotta kuluttajat ja päätöksentekijät tulevat tietoisemmiksi ympäristöstään ja valintojensa vaikutuksista siihen.

    Lisäksi on rakennettava integroitua tiedettä, joka tuo yhteen eri alojen vahvuudet. Näin ymmärrämme paremmin ekosysteemien rajat ja ihmisten perustarpeet, ja opimme tekemään päätöksiä niiden mukaan.

    Syntyy uutta viisautta, ja tajutaan kokonaisuus, jossa ihminen on osa ekosysteemiä.

    Sitä kautta ekosysteemipalvelut uimarantaa myöten pysyvät ilonamme myös tulevina kesinä, lapsille ja lastenlapsillekin.

    https://sisu.ut.ee/sites/default/files/mares/files/mares-newsletter-1_2019.pdf

    https://sisu.ut.ee/mares]

    Kirjoittaja on Pellervon Taloustutkimus PTT:n metsäekonomisti.

    Artikkelin aiheet
    ekosysteemipalvelut
    vihreä taloustiede
    Bonus Mares
    Itämeren ekosysteemi
    ympäristö ja taloustiede
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja