• Taksitoiminta turvattava

    Mielipide
    1.4.202202:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Hintojen nousu herättää meissä kaikissa harmitusta, alle­kirjoittanut mukaan lukien. On kyse sitten tuotteesta tai palvelusta, johon myös Lähitaksi kuljetuspalveluyrityksenä lukeutuu. Polttoaineiden hintojen myötä kallistuvat taksimatkat eivät kuitenkaan johdu kuljettajasta, vaikka takapenkin syyttävä sormi olisi häneen helppoa osoittaa.

    Haastankin katsomaan asiaa kallistuvan kolikon kääntöpuolelta: jos taksipalveluiden halutaan ylipäänsä jatkuvan, on hintojen noustava. Tämä on sekä välttämätön että vastuullinen teko. Lähitaksin 3 000 ammattikuljettajan toimeen­tulo on nykyisellään uhattuna.

    Suomessa taksit kuuluvat kiinteäksi osaksi julkista liikennettä ja avullamme mahdollistetaan välttämättömien kuljetuspalveluiden verkosto monille – myös heille, joita korkea ikä tai vamma estää muuten kulkemasta.

    Lähitaksi on ollut läsnä arjen ja juhlan hetkissä ja palvellut Uudellamaalla jo vuodesta 1965. Nykyisin toimimme myös Riihimäellä sekä Lapissa, ja vastaamme Kela-kyydeistä Uudenmaan ja Lapin lisäksi Kymenlaaksossa sekä Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä.

    Meillä on aito tahtotila taata kuljettajillemme mahdollisuus toimeentuloon sekä tavoite toimia koko taksi­alan vastuullisena suunnan­näyttäjänä. Haluamme varmistaa, että jokainen pääsee turvallisesti perille – nyt ja tulevaisuudessa. Vaikka se maksaisikin vähän enemmän.

    Pasi Rokosa

    va. toimitusjohtaja

    Lähitaksi

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa